Tampereen pormestariehdokas Ovaska: Torjuntavoitto – emme ole auringonlaskun puolue

Kuntavaalit

Keskusta teki kohtuullisen tuloksen Tampereella, keskustan pormestariehdokas, kansanedustaja Jouni Ovaska sanoo.

– Oli tämä torjuntavoitto. Yksi paikka menetettiin, mikä on kova paikka sinänsä. Mikko Alatalon poisjäänti selittää tätä jonkin verran. Meillä on kuitenkin lähtökohta sille, että lähdemme neuvotteluihin, ja haluamme olla pormestarikoalitiossa.

Ovaska ei ennakoi kuitenkaan sitä, miten apulaispormestaripaikat jaetaan.

– Voittajasta ei ole varmuutta. Tarkastuslaskentaa odotetaan.

Tampereella on 26 ääntä eroa SDP:n ja kokoomuksen välillä. Kokoomus meni laskennan viime metreillä SDP:n ohi, mutta tarkastuslaskenta voi myös muuttaa tilanteen.

Ovaska pelkäsi puolueelle heikompaa valtakunnallista tulosta.

– Kenttä on tehnyt kovasti töitä ja osoittanut, ettemme ole auringonlaskun puolue. Olemme kolmanneksi suurin ja tärkeä puolue paikallistasolla. Ihmiset kunnissa luottavat keskustaan.