Syke: Pohjien happitilanne Suomenlahden ulapalla ja pohjoisella Itämerellä heikko
Suomenlahden ulapalla ja pohjoisella Itämerellä on heikko pohjien happitilanne. Asia käy ilmi merentutkimusalus Arandan ja rannikkoseurannan matkojen tuloksista, kertoi Suomen ympäristökeskus (Syke) keskiviikkona.
Suomenlahdella avomeren syvänteiden happitilanne on Syken tiedotteen mukaan yhä heikko ja pohjat ovat pääosin kuolleita yli 60 metrin syvyydessä. Viime vuoden lopun suolapulssi ei riittänyt parantamaan pääaltaan syvänteiden happitilannetta.
Pohjanlahden tila on yhä eteläisiä merialueita parempi. Siellä fosforipitoisuus on kuitenkin kohonnut. Selkämerellä syvänteiden happitilanne on edelleen hyvällä tasolla.
Aranda matkasi elokuussa Suomenlahdelle, Saaristomerelle, Pohjanlahdelle ja Itämeren pääaltaan pohjoisosiin. Samaan aikaan Hessu-alus teki rannikkoseurannan matkan Suomenlahdella ja Saaristomerellä.