Susi voi ilmestyä nyt asutuksen lähelle – asiantuntijat kertovat, mistä on kyse
Kevään saapuminen tietää liikehdintää metsissä, kun nuoret sudet jättävät synnyinlaumansa. Uuden reviirin etsiminen voi tuoda eläimet yllättävänkin lähelle ihmisasutusta.
Vaikka susi saattaa näyttäytyä lähellä rakennuksia, se pyrkii yleensä välttämään ihmistä. Tavallisesti eläin poistuu paikalta nopeasti havaitessaan ihmisen, eikä se aiheuta vaaraa.
Jos kohtaat suden, tärkeintä on pysyä tyynenä. Suomen riistakeskuksen suurpetosuunnittelija Roope Penttala korostaa tilan antamista.
– Tärkeintä on säilyttää rauhallisuus, poistua itse paikalta ja antaa eläimelle tilaa poistua. Useimmiten susi väistää ihmistä heti havaittuaan tämän, hän sanoo tiedotteessa.
Keväisin susihavaintojen määrä kasvaa tyypillisesti kahdesta syystä: nuoret yksilöt lähtevät omille teilleen ja lehdetön luonto tekee liikkujista helpommin havaittavia.
Nuori susi viihtyy synnyinlaumassaan yleensä yhdestä kahteen vuotta. Kevättalvella emo valmistautuu uuden pentueen syntymään. Edellisen sukupolven nuorille tulee aika lähteä maailmalle.
– Keväisin liikkeellä olevat sudet ovat usein nuoria vaeltajia, jotka etsivät omaa paikkaansa, suurpetosuunnittelija Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta toteaa.
Susihavainnosta tulisi ilmoittaa oman alueen petoyhdyshenkilölle.
Hätänumeroon 112 tulee soittaa, jos susi ei väistä ihmistä tai viipyy alueella pitkään ja tilanne tuntuu uhkaavalta.
Poliisi arvioi suden aiheuttaman vaaratilanteen aina tapauskohtaisesti. Tilanteen arviointiin vaikuttavat tehtyjen havaintojen laatu, luotettavuus, määrä ja ajankohta. Myös havaintopaikka ja olosuhteet vaikuttavat arviointiin.
– Hätänumeroon tulee soittaa, kun kokee sudesta akuuttia uhkaa tai vaaraa. Yleiset susihavainnot tulee ilmoittaa hätänumeron sijaan petoyhdyshenkilölle, neuvoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisario Jarmo Salo.
Petoyhdyshenkilöt ovat vapaaehtoisia, koulutettuja asiantuntijoita, jotka keräävät suurpetohavaintoja tutkimukselle ja hallinnolle.
Havainnon voi tehdä eläimestä, jäljistä, jätöksistä tai haaskasta. Havainto kannattaa ilmoittaa mahdollisimman tuoreeltaan. Petoyhdyshenkilöt kirjaavat varmistetut havainnot Luonnonvarakeskuksen ylläpitämään Tassu-järjestelmään.