Suomi on perheväkivallan musta maa – "Iso rysäys" oli Annen elämän rajapyykki

Suomessa ajatellaan, että väkivalta on silmitöntä pieksämistä niin, että hakatulla on kasvot mustelmilla. Mutta väkivaltaa on myös Annen kokema kolme vuotta: vainoa 365 päivää vuodessa.

Takana on oravanpyörä: poliisien kotikäyntejä, pakoja turvakotiin, puhelinterroria, painostusta, kuulustelua. Nyt vireillä on useita rikosprosesseja.

Anne luuli tuntevansa miehen, jonka kanssa aikoi naimisiin.

– Ajattelin, että hän on luotettava. En minä lähtenyt itselleni vainohelvettiä hakemaan, Anne kertaa elämäänsä.

Mies paljastuikin persoonaltaan häiriintyneeksi. Heillä on yksi yhteinen lapsi.

– Olen ollut naimisissa todella mystisen tyypin kanssa. Hän on jotakin ihan muuta kuin ajattelin.

Nyt 39-vuotiaan Annen helvetti alkoi pikku hiljaa. Aviomies alkoi kontrolloida Annen tekemisiä:

Miksi puhuit pitkään tuon miehen kanssa kaupassa? Minne olet lähdössä? Kaikenlaista asioihin puuttumista ja olemisen ja elämisen rajaamista.

Annen silmät aukenivat, kun poliisi pysäytti perheen auton ja kävi ilmi, että kuskilla, miehellä, ei ollut ajo-oikeutta. Mies suuttui, kun Anne kysyi asiaa.

Myös perheen vauva-arkeen sisältyi pakkoa ja ahdistusta. Mies oli äärettömän mustasukkainen vauvasta.

Miehen kotona oli ollut tiukka kasvatus eikä puhumisen kulttuuria ollut. Annen ei auttanut puuttua, kun mies komensi lapsia keräämään lelunsa tai pakotti itkevän vauvan syliinsä rauhoittumaan.

Sitten tapahtui vakavin tilanne, jonka yksityiskohtia Anne ei halua kertoa. Se oli kuitenkin rajapyykki, vaikka välikohtauksen jälkeinen perhekuntoutus ei vielä ollutkaan ratkaisu.

Perhekuntoutuksesta mies sai ”avioliitto on tahtotila” -mantran, johon hän tapasi vedota.

– Viranomaiset ovat yllättävän tietämättömiä väkivallasta. Poliisit saattoivat sanoa, että tullaan kun ehditään, Anne pohtii nyt kotisohvallaan.

– Minäkin ajattelin, että täytyy vain kestää ja että kestän, tuli mitä tuli, Anne muistelee.

Minäkin ajattelin, että täytyy vain kestää ja että kestän, tuli mitä tuli.

Anne oli valmis eroon, mutta mies ilmoitti, että ei lähde kotoaan mihinkään.

– Ajattelin, että kohta tapahtuu jotakin hirveää. Lyön sen hengiltä, tai mies tekee minulle ja lapsille jotakin. Perhesurmat kävivät mielessä, Anne pyörittää kahvikuppia kädessään.

”Iso rysäys” sai viranomaisiin vauhtia. Käräjäoikeudelta tuli miehelle häätöpäätös.

Lopulta mies kävi Anneen myös käsiksi: heitti vaimonsa eteisen lattialle.

– Lastensuojelukin heräsi huomaamaan, kuinka väsynyt olin, Anne muistelee kevään 2015 tapahtumia.

Suomi on naisten kokeman väkivallan suhteen Euroopan musta maa.

Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista 47 prosenttia ilmoitti kokeneensa 15 vuotta täytettyään fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

Vastaava tulos saatiin suomalaisessa naisuhritutkimuksessa vuonna 2005. Parisuhdeväkivalta tarkoittaa avio- tai avopuolison tekemää fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

Tilastoidusta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta hieman alle puolet on avio- ja avopuolisoiden välistä väkivaltaa. Tilastoihin pääsevät ilmoitetut tapaukset. Lukematon määrä läpsäytyksiä, tönäisyjä, tukistuksia, uhkailua ja sanasotaa jää myös ilmoittamatta.

Vuosittain parikymmentä naista kuolee perheväkivallan seurauksena.

Väestöliitto muistuttaakin ohjeissaan, että jo väkivallalla uhkailu on väkivaltaa.

Parisuhdeväkivalta on paljon muutakin kuin lyömistä, potkimista, tönimistä tai kuristamista. Se on myös estämistä, erilaista uhkailua, valvontaa ja kaikenlaista liiallista kontrollia.

Useimmiten parisuhdeväkivalta kestää vuosikausia ja pahenee jatkuessaan. Se on aina vallan käyttämistä toiseen ihmiseen.

Parisuhdeväkivaltaan liittyy haitallisia luuloja, kuten uhrin syyllistäminen, tai että väkivallan kohde on jotenkin ansainnut kohtelun tai provosoinut tekijää.

Viranomaiset voivat puuttua perheväkivaltaan vain silloin, kun se tulee heidän tietoonsa. Myös täysin ulkopuolinen henkilö voi ilmoittaa poliisille havaitsemansa pahoinpitelyn.

Väestöliiton parisuhdetoimintojen johtaja Heli Vaarasen mukaan väkivaltaiseen suhteeseen jääminen perustuu pelkoon ja taitavaan, manipuloivaan kontrollointiin. Se perustuu myös vääriin uskomuksiin, joita väkivallan uhri elättelee mielessään.

– Ihmisen tulee vastustaa kaikkea väkivaltaa. Väkivalta ei valikoidu sukupuolen mukaan, vaan se valikoituu sinne, missä tekijä hyväksyy tekonsa, ja uhri ei saa tai hae apua pelastaakseen itsensä tilanteesta, Vaaranen kirjoitti blogissaan viime marraskuussa.

Jo väkivallalla uhkailu on väkivaltaa.

Anne on tuore oululainen. Hän vaihtoi lopulta paikkakuntaa ja löysi Oulun ensi- ja turvakodin avustuksella kodin itselleen ja 4- ja 6-vuotiaille lapsilleen. Vanhin lapsi jäi tutulle paikkakunnalle.

Katse on totinen, kun hän kertoo kuinka mies, herra X, jälleen kerran ”pölähti eteen”.

– Olin lähdössä hakemaan lapsia päiväkodista. Kello oli viittä vaille kaksi. Siinä hän jälleen oli. Ajattelin, että tämä ei voi olla enää totta.

– Mies houkutteli pienintä syliinsä. Tämä vain itki hiljaista itkua eikä katsonut isäänsä.

Anne pakeni tutun omistamaan paikalliseen pubiin, josta hänen isänsä haki perheen turvaan.

Anne otti yhteyttä rikosuhripäivystykseen, ja häntä kehotettiin viimeinkin lähtemään ensi- ja turvakotiin.

– Homma alkoikin pyöriä nopeasti.

Vaino jatkui puhelimen kautta. Tekstiviestejä saattoi tulla kymmeniä päivässä. Mies kyseli, miten lapset viihtyvät uudessa kodissa, vaikka hänen ei pitänyt tietää, missä perhe oli. Mies oli hakkeroinut Annen puhelimen.

Lähestymiskielto on rauhoittanut tilannetta, mutta Annen osoitetta ei ole rekistereissä, hänen puhelimeensa ei voi lähettää tekstiviestejä ja sähköpostiosoite on anonyymi.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään yhtenä Suomen vakavimmista ihmisoikeusongelmista. Väkivalta on ihmisoikeusloukkaus myös maailmanlaajuisesti.

Suomi on hyväksynyt Euroopan neuvoston Istanbulin sopimuksen, jonka tavoitteina ovat väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, uhrien suojelu ja väkivallantekijöiden saattaminen syytteeseen.

Istanbulin sopimus edellyttää muun muassa turvakotipaikkojen ja matalan kynnyksen palveluiden riittävää takaamista lähisuhdeväkivallan uhreille.

Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen pitää Istanbulin sopimusta perheväkivallan ehkäisyn tärkeimpänä etappina. Heikkinen on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.

Istanbulin sopimus sitoo valtion selkeisiin toimiin väkivallan kitkemiseksi. Turvakotipalvelut siirtyivät valtion vastuulle. Palvelut ovat asiakkaille ilmaisia eikä kunnilta edellytetä maksusitoumuksia.

Ensi- ja turvakotiverkostoa on tarkoitus laajentaa ja paikkamääriä lisätä. Vuodelle 2016 budjetissa oli ohjattu turvakotipalveluiden tuottamiseen 11,3 miljoonaa euroa.

Tämän vuoden budjetissa turvakotipalveluihin on 13,3 miljoonaa euroa. Lisärahoituksella saatiin kolme seitsenpaikkaista turvakotia, kaksi Helsinkiin ja yksi Poriin sekä Oulun turvakodin etäyksikkö Kajaaniin.

Uudet turvakodit Helsingissä ja Porissa avautuvat tämän kevään aikana. Maan 23 turvakodissa on yhteensä 143 perhepaikkaa.

Loppuvuodesta toimintansa aloitti valtakunnallinen auttava puhelin Nollalinja. Siinä ammattilaiset auttavat väkivallan uhreja ympäri vuorokauden. Puhelut ovat maksuttomia.

Heikkinen kertoo, että palvelu on löytänyt kohderyhmänsä. Soittoja tulee tasaisesti ympäri vuorokauden ja kaikkina viikonpäivinä.

Nollalinjalle soittajat ovat kaikenikäisiä nuorista vanhuksiin. Soittajat pyytävät apua itselleen, mutta myös ystävilleen ja läheisilleen. Useimmat ovat neuvottomia mitä tehdä, ja kuinka väkivaltaan voisi puuttua.

Yhteensä 345 puhelusta 250:ssa (72 prosentissa) soittaja on ollut väkivallan uhri. Soittajista 76 prosenttia oli naisia.

Suomessa on keskusteltu myös siitä, kuka väkivaltatilanteessa väistää. Nyt väistäjä on uhri.

On esitetty, että perheväkivaltatilanteissa kotoa eivät lähtisikään uhri ja lapset, vaan väkivallan tekijä vietäisiin kodista ja hänen pääsynsä takaisin estettäisiin joksikin ajaksi.

Kajaanilainen Helena Aaltonen on kuullut monta surullista tarinaa ollessaan jakamassa kynttilöitä YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta.

Kynttiläviesti on Kajaanin Akateemisten Naisten vuosittainen herätys väkivaltaa vastaan. Kun Suomi on väkivaltatilastoissa Euroopan mitassa musta alue, Kajaani on sitä maan sisällä. Maakunnassa on kuusipaikkainen turvakoti Kajaanissa.

Aaltosen mukaan väkivaltainen käytös liittyy useimmiten humalajuomiseen. Väkivaltainen käytös kuohahtaa pintaan koetun, vaikkapa vain kuvitellun loukkauksen seurauksena. Se kertoo heikon itsetunnon suuresta vaikutuksesta väkivaltaan.

– Humalajuominen on kulttuurinen piirre, joka pitää kitkeä pois, mutta en ole nähnyt paljoakaan sen suuntaisia toimenpiteitä, Aaltonen huomauttaa.

Hannakaisa Heikkinen varoittaa, että alkoholin myynnin vapauttaminen näkyy väkivaltatilastoissa ja paineena turvakotien toiminnassa.

Humalajuominen on kulttuurinen piirre, joka pitää kitkeä pois.

Anne ei pidä sanasta uhri, vaikka hänen elämänsä kolme vuotta onkin ollut karua keikkumista normaalin ja epänormaalin välillä.

Turvallinen leikkipaikka lapsille oli hautausmaa, jonne mies ei uskaltanut tulla vainoamaan.

Ensi- ja turvakodin väkivaltaa kokeneiden naisten vertaistukiryhmässä hän on kuullut kohtalotovereiltaan kertomuksia mitä rankimmasta väkivallasta.

Persoonallisuushäiriöisen mielikuvituksella ei ole mitään rajaa. Keinot löytyvät, kun ihminen on päättänyt hallita ja päättää toistenkin asioista.

Kun kertomus jatkuu, Anne ilme kirkastuu. Jännitys helpottaa.

– Nyt minulla on hienot tukiverkot, lapsilla hyvä päiväkoti, eikä oven takana ole kukaan huutamassa. Kauppareissulla huomasin, että en enää tarkkaillut, seuraako joku minua, Anne kuvaa.

Hän on myös aloittamassa oman alansa työkokeilussa.

Anne muistuttaa, että kuka tahansa voi joutua väkivallan kohteeksi. Kohtaloaan ei voi välttämättä itse valita.

Väkivaltaa edesauttavat hälläväliä-asenne ja hiljainen hyväksyntä. Naapurit kyllä kuulivat miehen mekastuksen Annen oven takana, mutta eivät puuttuneet, saati hälyttäneet poliisia.

– Välivallasta ei puhuta ja siihen on vaikea puuttua. Tuomiot ovat pieniä ja byrokratia hidasta, Anne toteaa.

Annenkin oikeusprosessit pahoinpitelystä, viestisalaisuuden rikkomisesta, vainon rikostutkinnasta ja yksinhuoltajuudesta ovat junnanneet paikallaan, kun mies on pakoillut kuulusteluja.

– ”Teet väärin” -totuutta ei kukaan lyö tekijälle tiskiin, Anne suree.

Anne toivoo, että voisi joskus vielä kertoa omilla kasvoilla kokemastaan ja pelastaa vaikka vain yhden naisen samalta kohtalolta.

Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 10.3. Lehden voi tilata täältä .