Suomalaistutkija: Sopu Ukraina-tuesta on yhä mahdollinen Yhdysvalloissa
Suomalaistutkijan mukaan sovun syntyminen Ukrainan tukemisesta ennen Yhdysvaltain kongressin joulutaukoa on vielä mahdollista. Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista kuitenkin vertaa tilannetta kolikon heittämiseen ja korostaa lopputuloksen olevan aidosti auki.
Republikaanisenaattorit torjuivat keskiviikon äänestyksessä 110 miljardin dollarin rahoituspaketin, josta noin puolet olisi suunnattu Ukrainan tukemiseen. Syy vastustukselle oli se, etteivät republikaanit saaneet haluamiaan myönnytyksiä maahantulon kiristämiseen Meksikon vastaisella rajalla.
Lindénin mukaan toiveita mahdollisesta sovusta lisää presidentti Joe Bidenin viesti, jonka mukaan hänen hallintonsa on valmis jatkoneuvotteluihin raja-asiasta.
– Kaiken järjen mukaan republikaanien kannattaisi nyt tehdä semmoinen tarjous, jolla he ajattelevat olevan mahdollisuutta edetä, Lindén sanoo.
Toistaiseksi republikaanien ehdotukset muun muassa turvapaikkaprosesseista ovat olleet demokraateille mahdottomia hyväksyä. Tämä voi Lindénin mukaan olla kuitenkin neuvottelutaktiikkaa, jossa varaudutaan antamaan myöhemmin periksi.
Monet republikaanit ovat suhtautuneet varauksellisesti Ukraina-tuen jatkamiseen, mutta Lindén arvioi kotimaisen raja- ja maahanmuuttokysymyksen ratkaisemisen olevan puolueelle kuitenkin näistä se tärkeämpi asia.
– He luultavasti voisivat sen jälkeen elää jonkin aikaa myös Ukrainan tukemisen kanssa ihan siitä ilosta, että saivat voiton, josta heidän äänestäjänsä ovat vielä kiinnostuneempia, Lindén arvioi.
Ehkä hiukan yllättäen myös demokraatit voivat kokea kompromissiratkaisun houkuttelevaksi muutenkin kuin Ukrainan tuen jatkon kannalta. Lindénin mukaan monet demokraatit ovat tunnustaneet, että tilanne Meksikon vastaisella rajalla on katastrofaalinen ja että sille pitäisi tehdä jotain.
Biden purki ensitöikseen monia edeltäjänsä Donald Trumpin tekemiä päätöksiä, joita arvosteltiin paljon mutta jotka Lindénin mukaan kiistatta vähensivät Yhdysvaltoihin päässeiden määrää.
– Bideniin myönteisestikin suhtautuvien mielestä raja-asia on ollut yksi hallinnon suurimpia epäonnistumisia. Demokraateilla on ihan hirveä pelko siitä, ettei Biden voita seuraavia presidentinvaaleja, ja tämä rajakysymys on yksi mikä voi siihen vaikuttaa, Lindén kertoo.
Jos rajakysymys saataisiin kuitenkin alemmas vaaliteemojen tärkeysjärjestyksessä suostumalla republikaanien vaatimuksiin, asian voisi esitellä demokraattien kannalta myönteisemmässä valossa.
– He voisivat sanoa, että emme me ole tässä ne pahikset, jotka ovat rajaa sulkemassa. Mutta olemme riittävän fiksuja poliitikkoja ymmärtääksemme, että neuvotteluissa pitää toisellekin osapuolelle antaa välillä periksi, jotta saa sen mitä itse pitää tärkeänä, Lindén kuvailee ajatuksenjuoksua.
Tutkijan mukaan kuvaillun tapainen lopputulos antaisi myönteisen signaalin koko Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmästä.
– Se kertoisi siitä, ettei järjestelmä ole vielä kokonaan rikki. Yhdysvaltain hallinto on kuitenkin rakennettu sille ajatukselle, että puolueiden pitäisi pystyä tekemään jonkinlaisia kompromisseja, Lindén perustelee.