STT:n tiedot: Esiselvitys alle 15-vuotiaiden somekiellosta valmistunut
STT:n tietojen mukaan valtioneuvoston kanslian esiselvitys alle 15-vuotiaiden somekiellosta on valmistunut. Hallitus ei ole vielä käsitellyt esiselvitystä eikä päättänyt, lähteekö se edistämään asiaa.
Selvityksessä esimerkiksi vertaillaan eri maiden pohdintaa siitä, miten lasten sosiaalisen median käyttöä voisi rajoittaa lainsäädännöllä.
Toistaiseksi Australia on ainoa maa, joka on asettanut somen käytölle rajoituksia. Muun muassa Tanska, Norja ja Ruotsi etsivät keinoja käytön rajoittamiseksi.
EU-maiden kansalliset rajoitukset eivät voi olla ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kertonut kannattavansa sosiaalisen median käytön kieltämistä alle 15-vuotiailta. Somen rajoittaminen saa kannatusta myös muilta hallituspuolueilta, mutta selvää näkemystä hallituksessa ei STT:n tietojen mukaan asiasta ole. Se ei ole hallitusohjelmassa.
Esiselvityksen valmistumisesta kertoi aiemmin Iltalehti.