Starmer isännöi liittolaismaita Lontoossa tavattuaan Trumpin
Britannian pääministeri Keir Starmer aikoo isännöidä viikonloppuna Lontoossa keskustelua Britannian liittolaismaiden johtajien kanssa. Kokoontuminen järjestetään sen jälkeen, kun Starmer vierailee Yhdysvalloissa tapaamassa presidentti Donald Trumpia.
– Isännöin useita maita viikonloppuna, jotta voimme jatkaa keskustelua siitä, miten etenemme yhdessä liittolaisina edessämme olevan tilanteen valossa, Starmer sanoi lehdistötilaisuudessaan tiistai-iltana.
Brittilehti Guardianin mukaan Puolan pääministeri Donald Tusk antoi aiemmin tänään ymmärtää, että eurooppalaisilla johtajilla on suunnitelmissa tavata Lontoossa sunnuntaina. Tapaamisessa on Tuskin mukaan tarkoitus keskustella Euroopan yhteisestä puolustuksesta.
Starmerin ja Trumpin torstaisen tapaamisen odotetaan keskittyvän Ukrainan sodan rauhanprosessiin.
Yhdysvaltojen ja Venäjän käymät neuvottelut ovat herättäneet Euroopassa huolta Ukrainan ja muun Euroopan sivuuttamisesta prosessissa.
Euroopassa on myös herättänyt järkytystä se, että Trump on muun muassa nimittänyt Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä diktaattoriksi ja syyttänyt Ukrainaa sodan aloittamisesta.
Starmer matkustaa Yhdysvaltoihin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vanavedessä. Macronin ja Trumpin maanantaisessa tapaamisessa Macron muun muassa vaati, että Ukrainan täytyy olla mukana neuvotteluissa Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi.
Macronin on määrä kertoa huomenna keskiviikkona muille EU-johtajille Yhdysvaltain-vierailustaan etäyhteyksin pidettävässä kokouksessa. Videokokouksen on kutsunut koolle Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa.
Kokous pohjustaa ensi viikon Ukraina-huippukokousta, jonka aiheena on Euroopan puolustuksen vahvistaminen ja Ukraina.
Suomesta EU-maiden keskiviikon kokoukseen osallistuu pääministeri Petteri Orpo (kok.).