Skandaali ex-neuvostomaassa: Sotilaspomo olikin Kremlin myyrä
Moldovan armeijan entistä esikuntapäällikköä syytetään salaisten tietojen luovuttamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle, kertoo Politico.
Igor Gorganin uskotaan toimittaneen Kremlille tietoa entisen neuvostotasavallan puolustusvoimien toiminnasta.
Gorgan joutui sivuun tehtävästään jo vuonna 2021 EU-myönteisen presidentin Maia Sandun päätöksellä. Nyt Gorgan on syytettynä niin Moldovan armeijan kalustoa kuin Ukrainan huoltoreittejä koskevan tiedon vuotamisesta.
Gorgan sai oppinsa Venäjällä ennen Neuvostoliiton romahdusta. Lisäksi hän ehti kouluttautua Yhdysvalloissa sekä osallistua Naton operaatioihin Bosniassa, Georgiassa ja Irakissa.
Armeijauransa jälkeen Gorgan on työskennellyt YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ssä.
Moldovan presidentin kansliapäällikön mukaan Gorgania on rangaistava mahdollisimman ankarasti. Lisäksi hänen sotilasarvonsa sekä kunniamitalit kumotaan.
Toukokuussa The Financial Times -lehti kertoi, että Moldova ja EU ovat syventämässä puolustusyhteistyötään ennennäkemättömällä tavalla.
Moldovalle myönnettiin EU:n ehdokasmaan asema kesäkuussa 2022. Sittemmin pääkaupunki Chișinăussa on pyritty nopealla tahdilla yhdenmukaistamaan lainsäädäntöä EU:n standardit täyttäväksi.
Venäjä on vastustanut jyrkästi Moldovan hallituksen pyrkimyksiä integroitua lähemmäksi EU:ta ja Natoa.
Venäjä on muun muassa uhannut Moldovaa ”Ukrainan kohtalolla”, mikäli maa pyrkii irtautumaan Moskovan vaikutuspiiristä. Moldovan presidentti Maia Sandu on varoittanut, että Moskovan suunnittelee vallankaappausta Moldovassa.