Seppo Kääriäisen essee: Keskustan iskukyvyn rakentaminen oli "laajakantoinen ja isotöinen manööveri"
Kari Hokkanen oli vuosina 1983−2003 keskustan sisäpiirissä, vaikka hän itse määrittelee asemansa vaatimattomammin. 20 vuotta puoluehallituksen työvaliokunnassa kertoo paljon. Se on puolueen historian ennätys.
Viikoittain kokoontunut työvaliokunta oli keskustapolitiikan paja, jossa tehtiin tärkeimmät suunnitelmat ja päätökset keskustapolitiikasta.
Hokkanen toi monen vuoden ajan yhdessä Olavi Martikaisen ja Samuli Pohjamon kanssa osuvasti analysoidun kentän äänen päätöspöytään. Hän osallistui myös puoluejohdon järjestämiin vapaamuotoisiin pohdintoihin.
Hokkanen − Johannes Virolaisen luja tukija − luonnehtii merkitystään puolueen sisäisen liennytyksen ja eheytyksen näkökulmasta. Jo hänen valintansa työvaliokunnan jäseneksi vuonna 1983 merkitsi liennytystä, jota puoluejohto − Paavo Väyrynen kärjessä − ajoi.
Veikko Pihlajamäen valinta Sorsan hallituksen puolustusministeriksi samana vuonna oli pitkä askel eheytyksen tiellä puoluetta pitkään repineen K- ja V-linjan vastakkainasettelun jälkeen.
Eheyttämistä tarvittiin myös EU-vääntöjen jälkeen vuonna 1994. Keskustalaisten enemmistö oli EU-jäsenyyttä vastaan, ja Hokkanen toimi noiden ajoittain vihaistenkin tuntojen tulkkina, myös jäsenyyttä vastustaneiden yhdistysten johtopaikoilla.
Ratkaiseva oli Iisalmen puoluevaltuuskunnan kokous joulukuussa 1994. Hokkanen ilmoitti puheenvuorossaan, että taistelu on nyt käyty, lopputulos tiedetään, sen kanssa eletään ja nyt lähdetään yhdessä puolustamaan keskustaa maaliskuun 1995 eduskuntavaaleissa. Sillä puheenvuorolla oli iso merkitys yhtenäisyydelle.
Se on vaan niin, että eripuraisella ja jakautuneella puolueella ei ole ollut eikä ole vahvaa asemaa Suomenkaan politiikassa. Puolueen sisäisissä kädenväännöissä, joita on aina ollut ja jotka kuuluvat politiikkaan, voittajan ensisijaisena vastuuna on ottaa häviäjät asianmukaisesti huomioon ja koota rivit.
Hokkasen muistelmavuosien (1983−2003) puheenjohtajat Väyrynen, Esko Aho ja Anneli Jäätteenmäki toimivat tällä periaatteella.
Hokkanen luonnehtii SDP:n haastamista jopa uhkarohkeaksi.
Hokkanen kuvaa sattuvasti 1980-luvun toista merkittävää asiaa: keskusta haastoi Väyrysen johdolla sosiaalidemokraattien hegemonian menestyksellisesti. Sitä voi pitää käännekohtana Suomen lähihistoriassa.
Puolueen iskukyvyn rakentaminen 1980-luvulla oli laajakantoinen ja isotöinen manööveri.
Aatteellinen tahtopolitiikka ja sen taustalla vakava valmistelutyö yhdistyneenä maanlaajuiseen kenttä- ja koulutustoimintaan ja silloin nykyaikaiseen tiedotus- ja viestintäoperointiin oli strategia, jolla tavoiteltiin maan suurimman puolueen asemaa.
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa rävähti veretseisauttava vaalivoitto Esko Ahon loppuunviemänä. Väyrysen Turun puoluekokouksessa 1980 antama lupaus nostaa keskusta maan suurimmaksi toteutui.
Hokkanen luonnehtii SDP:n haastamista jopa uhkarohkeaksi. Sitä se oli. Olihan maan pääministeri Kalevi Sorsa ja presidentti Mauno Koivisto. Hokkanen tuki innokkaasti puoluejohdon operaatiota.
Keskustapolitiikan muuttaminen ”agraarikymmenyksistä aatteelliseen tahtopolitiikkaan” merkitsi aikakauden vaihtumista.
Anneli Jäätteenmäen nousu Suomen pääministeriksi ja sen haaksirikkoutuminen juhannuksena 2003 on Hokkasen muistelmien mielenkiintoisimpia analyyseja.
Hän tuki Ilkan julkisuudella sekä Erkki Laatikaisen Keskisuomalaisen sivustatuella Jäätteenmäen nousua ensin sijaispuheenjohtajaksi vuonna 2000 Ahon Harvard-matkan ajaksi, vuonna 2002 puheenjohtajaksi ja vuonna 2003 vaalivoittoon ja pääministeriksi.
Se oli ”harrastajapoliitikon urani huipentuma”, kirjoittaa Hokkanen.
Jäätteenmäki on luonnehtinut vuoden 2003 vaalivoiton syitä saamansa palautteen pohjalta: ”Vihdoinkin joku uskalsi panna Lipposelle hanttiin”, muistelee Hokkanen.
Hän myös palauttaa mieliin Matti Vanhasen kannanoton noilta ajoilta, kun hän esitti Paavo Lipposta pääministeriksi, vaikka keskusta olisi noussut vaaleissa suurimmaksi puolueeksi.
Uutinen meikäläiselle oli Hokkasen kertoma tieto Laanisen kenttäkirjeestä, jossa jopa varoitettiin hallituksen kaatumisesta.
Irak-tapausta, josta Lipponen−Jäättenmäki-asetelma syntyi, Hokkanen selvittelee monelta kantilta sortumatta kuitenkaan tarpeettomaan spekulointiin. Timo Laaninen on muistelmissaan kertonut ”vihan päivän” kulkua.
Uutinen meikäläiselle oli Hokkasen kertoma tieto Laanisen kenttäkirjeestä, jossa jopa varoitettiin hallituksen kaatumisesta.
Jäätteenmäen ero pääministerin paikalta juhannuksen alla 2003 on traumaattisimpia tapahtumia, mihin keskusta on milloinkaan pakotettu. Sen näkyvä ilmentymä oli ”Backmanin lappu”, joka kiikutettiin keskustan ryhmäkokoukseen ja jossa kerrottiin demareiden jyrkkä muutosvaatimus.
Keskustan sisikuntaan tunkeuduttiin ennennäkemättömällä tavalla: oveen koputus ja lappu Timo Kallille. Demarit eivät jättäneet millinkään vertaa liikkumatilaa.
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskuussa 2023.
Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.