Satoja ihmisiä pidätetty Venäjällä – tuhannet osoittaneet mieltään korruptiota vastaan

Venäjä

Venäjällä on otettu tänään kiinni vähintään satoja ihmisiä hallituksen korruptiota vastustavissa mielenosoituksissa. Venäläismedian mukaan pelkästään Moskovassa on otettu kiinni yli 700 ihmistä. Lisäksi pidätyksiä on tehty muun muassa Pietarissa.

Pidätettyjen joukossa on oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Moskovan keskustan Pushkinin aukiolle oli kokoontunut joitakin tuhansia mielenosoittajia, vaikka lupa mielenosoitukseen annettiin vain syrjäiseen kaupunginosaan.

Mielenosoituksia on järjestetty myös lähes sadassa muussa Venäjän kaupungissa, vaikka valtaosaan ei saatu lupia. Esimerkiksi Pietarissa protesteihin on osallistunut noin 4 000 ihmistä, Novosibirskissa noin 2 000 sekä Omskissa ja Krasnojarskissa kummassakin toistatuhatta ihmistä.

Pidätyksiä on tehty myös muun muassa Vladivostokissa.

Uutistoimisto Tassin mukaan mielenosoittajia on uhattu rangaista Moskovassa kovilla sakoilla ja 15 päivän pidätyksellä.