Sata vuotta sitten Suomessa nähtiin nälkää ja perheistä kuoli keskimäärin kaksi lasta, nyt lapset pysyvät hengissä ja ruokaa heitetään tonneittain roskiin – miten tässä näin kävi?
Sodankylässä kävi kova tuuli, kun Suomi julistautui itsenäiseksi sata vuotta sitten.
Joulukuun alkupäivinä vuonna 1917 mittari oli laskenut Lapissa jopa 30 pakkasasteeseen, mutta 6. joulukuuta lämpötila leyhyi plussan puolella.
Iltapäivällä tuuli yltyi 14 metriin sekunnissa. Väki pakkautui tuulensuojaan pieniin tupiinsa, mökkeihinsä ja isompiinkin asumuksiinsa.
Kaikki eivät suinkaan tienneet, mitä Helsingissä oli tuona päivänä päätetty. Tieto itsenäisyydestä saapui monelle pohjolan perukoiden asukkaalle viiveellä.
Juuri syntyneen itsenäisen Suomen väestö asui varsin hajallaan.
Vuoden 1917 lopulla Suomessa asui reilut 3,1 miljoonaa ihmistä. Heistä noin 80 prosenttia asui maaseudulla, loput taajamissa ja kaupungeissa.
Helsinki oli noin 187 544 asukkaan kaupunki, pienempi kuin Oulu tai Turku nykyään.
Pohjoissavolaisella Rautavaaralla asui 3 616 ihmistä. Nykyään kunnan väkiluku on 1 707.
Alueelliset erot koko maassa olivat suuria, sanoo arkielämän tutkija, professori Helena Ruotsala Turun yliopistosta.
Itä-Suomessa elämä vaikeutui, kun itsenäisyys sulki rajan ja yhteydet Neuvosto-Venäjän puolelle. Pohjoisessa pidettiin tiiviitä yhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan. Etelä-Suomen asiat jäivät kaukaisemmiksi.
Mitä alemmaksi Suomen kartalla tultiin, sitä enemmän itsenäistymisvaiheista, maailmansodasta ja punaisten ja valkoisten kiristyvistä väleistä tiedettiin.
Tiheään asutulla seudulla tieto kulki nopeammin. Loput luettiin sanomalehdistä: Työmies, Hufvudstadsbladet, Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar olivat yleisimpiä. Niiden päälle tulivat lukemattomat paikallislehdet, joilla oli alueillaan vankka asema.
Yksi asia oli kuitenkin kaikille yhteinen: nälkä.
Se kurni lähes jokaisen suomalaisen vatsanpohjassa niin ankarasti, että väänsi. Suomea vaivasi paha ruokapula. Leipäviljan tuonti Venäjän keisarikunnasta oli tyrehtynyt vallankumousten sarjaan ja Euroopassa riehui ensimmäinen maailmansota. Oman maan tuotteet oli pilannut monelta osin halla.
Leipä oli suomalaiskotien keskeisin ravinnon lähde 1900-luvun alussa.
Sen lisäksi syötiin perunaa, voita ja suolakalaa, päälle ryypättiin maitoa. Paljon järsittiin myös naurista, lanttua ja kaalta.
Mutta nyt ruoka uhkasi loppua. Kesällä 1917 viljaa alettiin säännöstellä, elokuussa puhuttiin jo elintarvikekriisistä, jopa nälänhädästä. Ilmapiiri kävi kireäksi jo valmiiksi tulehtuneessa tilanteessa.
Selvä enemmistö suomalaisista tienasi leipänsä maataloudesta. Se oli elinkeinona yli 70 prosentille väestöstä.
Elämä oli ankaraa työtä. Sen tekoon herättiin varhain, ja torpissa ja mäkituvissa uurastettiin vielä silloinkin, kun kuu jo loisti taivaalla.
Lapsetkin joutuivat työntekoon varhain. Ruotsalan mukaan oli tavallista, että jopa alle 10-vuotiaat tytöt lähtivät piioiksi tai lapsenvahdeiksi toisiin taloihin.
Kaupungeissakin elämä oli kovaa, mutta siellä olivat kahvilat, teatterit, tanssi-iltamat ja urheilukilpailut. Ehdottomasti suosituin vapaa-ajan viete oli elokuva. Kaikki tiesivät Charles Chaplinin.
Ruokapula koetteli pahimmin kaupunkeja. Maalla elettiin pitkälti omavaraistaloudessa. Mutta ei maaseudullakaan helppoa ollut. Varsinkin Kainuussa ja Lapissa jouduttiin turvautumaan jopa pettuun.
Vuonna 1917 Suomessa syntyi elävänä 81 046 lasta. Sitä voi verrata vuoteen 2016, jolloin Suomessa syntyi lapsia 52 814.
Tampereen yliopiston Suomen historian professorin Pertti Haapalan mukaan 1900-luvun alun Suomessa yksi aviopari sai keskimäärin 5–6 lasta. Ehkäisyä ei juuri harrastettu ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Syntyvyyden kääntöpuoli oli korkea lapsikuolleisuus. Vuonna 1917 Suomessa kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana yli 9 500 lasta.
Haapalan mukaan jokainen äiti ja isä joutui kantamaan keskimäärin kaksi lasta hautaan ennen aikuisikää.
– Ja heistä, jotka elivät aikuisiksi, puolet kuoli ennen kuin he täyttivät 60 vuotta, Haapala summaa.
Vuonna 1917 suomalaisista 35 prosenttia oli alle 15-vuotiaita ja puolet alle 25-vuotiaita.
Väestö kuitenkin kasvoi. Yli 36 500 ihmishenkeä vaatinut vuoden 1918 sisällissota ja noin 20 000 ihmistä hautaan vienyt Espanjan tauti jäivät sen vuoksi vain pieniksi sukelluksiksi väestötilastoissa. Isoa kuvaa ne eivät horjuttaneet.
Elintarviketilannetta sisällissota sen sijaan synkisti entisestään. Keväällä 1918 vankileireillä kuoltiin pahimmillaan nälkään. Ruoan säännöstelystä voitiin luopua vasta 1920-luvun puolella.
Olot vakiintuivat muutenkin. 1920- ja 1930-luvut olivat taloudellisen nousun aikaa. Väkiluku kasvoi tasaisesti.
Sitten iskivät 1940-luvun sotavuodet.
Jokaisen suomalaisen pitäjän hautausmaita täyttivät valkeat ristit. Sinne meni isiä, kihlattuja, isoveljiä, naapurin poikia. Jokainen tiesi jonkun menehtyneen.
Kuolleita oli eri arvioiden mukaan yhteensä noin 97 000. Heistä sotilaita oli noin 95 000. Se teki synkän loven lisääntymisiässä olevien miesten sukupolveen.
Ja kun kaikki miehet olivat sota-aikana koko ajan rintamalla, ei syntyvyyskään ollut kovin suurta.
Tosin sotavuosien alhaisimmatkin syntyvyysluvut ovat korkeampia kuin nykylukemat. Sotavuosista vähiten lapsia syntyi vuonna 1942: yhteensä 61 672 lasta.
Sotavuosina suomalaiset saivat jälleen kerran tottua nälkään.
Talvisodan aikaan ruokaa riitti vielä kohtuudella, mutta jatkosodan vuosina maataloustuotannon lasku ja tuontiruoan pudotus kavensivat suomalaisten ruokapöytää.
Ruoka meni kortille, erilaiset korvikkeet tulivat kaikille tutuiksi. Vuoden 1942 talvesta puhutaan jopa nälkätalvena.
Suurin osa armeijan joukoista kotiutettiin vuodenvaihteen 1944–1945 tienoilla, vaikka pohjoisessa käytiin Lapin sotaa.
Suuren kotiuttamisprojektin seuraukset näkyivät yhdeksän kuukauden päästä, kun Suomessa syntyi yhden kuukauden aikana lapsia enemmän kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen.
Syyskuussa 1945 syntyi yhteensä 12 681 uutta suomalaista.
Seuraavien vuosien aikana rintamamiestalojen kattojen alle syntyivät suuret ikäluokat.
Huippuvuosi saavutettiin 1947, jolloin syntyi 108 168 lasta. Ikärakenne pullistui. Yhtäkkiä lapsia oli reippaasti enemmän kuin muita sukupolvia.
– Sodan menetykset otettiin korkojen kanssa takaisin, Haapala hymähtää.
Sodan päättyminen kiihdytti myös muuttoliikettä.
Karjalan evakoista puolet asutettiin kaupunkeihin, valtaosa Helsinkiin.
Asuntopula oli huutava. Samalla Suomea jälleenrakennettiin. Kaupungeissa riitti rakennustöitä, ja se veti puoleensa etenkin nuoria miehiä.
Samaan aikaan eri puolille Suomea pystytettiin lukemattomia rintamamiestaloja veteraaneille ja maalle halajaville evakoille.
Syntyi pientilojen Suomi. Talot saattoivat olla hyvinkin syrjässä. Hyvä esimerkki on Sallan Naruska, joka on syntynyt lähes pelkästään korviketiloista 1940-luvulla.
Alkoivat iloisen 1950-luvun vuodet, jolloin Suomi vaurastui. Ruokaa oli taas. Moni söi yhä läskisoosia, mutta pulan ja puutteen jälkeen tuhlattiin surutta myös sokeria, vehnää ja voita.
Kaupunkikoteihin tulivat jääkaapit, säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1958.
Väestö kasvoi, sillä lapsia syntyi edelleen vuosittain 90 000 pintaan.
Maaseudun ja kaupunkien väkiluvut kasvoivat rinnakkain. Ihmisiä muutti tasaisena virtana kaupunkeihin, mutta korkea syntyvyys takasi sen, ettei se näkynyt katona maaseudun asukasmäärissä.
Tällä kertaa Sodankylässä ei tuullut. Oli itsenäisyyspäivä vuonna 1967, ja Suomi juhli viisikymppisiään.
Päivällä paistoi aurinko ja pakkasta oli kymmenen molemmin puolin. Helsingissä puolestaan oli pilvistä ja lämpötila lähempänä nollaa.
Monien pienviljelystilojen pihaa peitti lumi, askelten jälkiä ei näkynyt. Keski-ikäinen Suomi kävi läpi isoa rakennemuutosta.
Maaseutu tyhjeni, aikuisikään ehtineet suuret ikäluokat muuttivat kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin. Ruotsiin muutti yli 300 000 suomalaista.
Kiihkeimmillään muuttaminen oli vuonna 1974, jolloin asuinkuntaa Suomen rajojen sisäpuolella vaihtoi noin 276 000 ihmistä eli 6 prosenttia väestöstä.
– Nuo vuodet ovat taitekohta. Silloin suomalainen kaupungistuminen otti kerralla valtavan ison loikan, Haapala sanoo.
Vuoden 1968 alussa Helsingissä asui jo 526 896 ihmistä, melkein 340 000 ihmistä enemmän kuin viisikymmentä vuotta aikaisemmin.
Kaupunkeihin syntyi lähiöiden Suomi, kun ihmiset tarvitsivat asuntoja. Yksi erityispiirre olivat metsälähiöt, kuten vaikka Espoon Tapiola.
Kaupungistumisen myötä elämä Suomessa modernisoitui.
Vapaa-ajasta tuli Ruotsalan mukaan käsite, jota alettiin arvostaa eri tavalla kuin ennen. Samaan aikaan yhteisöllisyys himmeni.
– Perhe-elämä privatisoitui, naapureita ei kaupungeissa välttämättä enää tunnettu.
Perheen kanssa katsottiin televisiota. Ruutujen rivakkaa yleistymistä nopeutti se, että lähes koko maa saatiin 1960-luvulla sähköistettyä.
Vuonna 1964 maassa oli yli miljoona televisiolupaa. Koko Suomi katsoi Jatkoaikaa sekä Heikkiä ja Kaijaa. Laila Kinnunen ja Carola lauloivat, missitkin pelmahtivat ruutujen kautta olohuoneisiin.
Makaronilaatikko kypsyi yhä useamman suomalaiskodin uunissa, ja einekset tulivat ruokakauppoihin.
Suurten ikäluokkien kasvaessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa. Tulivat peruskoulut, neuvolat, kehittyneet terveydenhuoltojärjestelmät ja muut.
Ehkäisystä tuli yleistä. Siihen ei enää liittynyt moraalisia arvolatauksia. Suuret ikäluokat tekivät selvästi omaa ikäpolveaan vähemmän lapsia.
Vuonna 1973 Suomessa syntyi vajaat 57 000 lasta. Se oli radikaali pienennys parinkymmenen vuoden takaisiin lukemiin.
Pian lapsille näytettiin Pikku kakkosta, joka ilmestyi ruutuihin vuonna 1977.
Merkittävää oli se, että perhekoot pienenivät myös maaseudulla. Sivukylien kouluihin oli entistä vähemmän tulijoita, mikä vain kiihdytti maaseudun tyhjenemistä.
Päätöksentekijät reagoivat tilanteeseen aluepolitiikalla eli maaseudun tukemisella, jossa Maalaisliitosta keskustaksi muuttuneella puolueella oli iso rooli.
Paluuta entiseen ei kuitenkaan enää ollut, Haapala sanoo.
1990-luvulla moni kyläkoulu oli vielä toiminnassa, mutta 2000-luvulla ne sulkivat ovensa.
Niillä pientiloilla, joita oli vielä pystyssä, suunniteltiin toiminnan lopettamista viimeistään sen jälkeen, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alussa.
Suomi kasvoi kansainvälisempään aikaan. Lasagne sekä broilerisuikaleista tehdyt kastikkeet ja wokit upposivat nälkäisten suihin, televisiossa pyörivät Metsolat, Kotikatu ja Kummeli.
Sitten tulivat 2000-luvun IT-huuman ajat. Nokia oli kansallinen ylpeys, sen vanavedessä monelle pikkupaikkakunnalle perustettiin elektroniikkavalmistajien kokoamistehtaita.
Puhuttiin myös maaseudun uudesta noususta, kun internet tarjosi mahdollisuuksia työskennellä missä vain ja milloin vain. Yle aloitti alueelliset uutislähetykset.
Silti muuttoliike ei pysähtynyt. Perhe toisensa perään pakkasi tavaransa autoon ja muutti kaupunkiin.
– Sadan vuoden aikainen muutos on ollut raju, sanoo Haapala.
Suomi on kaupungistunut ja urbanisoitunut. Nykyään yli puolet Suomen väestöstä asuu Rauma–Imatra-linjan alapuolella.
Ja kehitys vain jatkuu. Syrjäseudut tyhjenevät, kaupungit kasvavat. Vuonna 2030 Helsingissä arvellaan asuvan likimain 720 000 ihmistä.
Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan olla tultu yhtäkkisesti, Haapala huomauttaa.
Hänen mukaansa kaupungistuminen on ollut trendi, jota on tapahtunut Suomessa koko itsenäisyyden ajan, aina 1880-luvulta lähtien.
Voimakasta kiihtymistä kaupungistumisessa on ollut nähtävissä viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Nyt väkeä vetävät pääkaupunkiseudun lisäksi Tampere ja Oulu.
Kaupunkien vanavedessä kasvavat myös niiden kylkeen sijoittuvat taajamat. Helsingin lähellä kasvaa esimerkiksi Nurmijärvi, Tampereen vieressä Nokia ja Oulun kainalossa Kempele.
Ja siellä, missä asuvat työssäkäyvät ihmiset, asuvat myös lapset, nuo tulevaisuuden veronmaksajat.
Pienien syrjäkylien suurin ongelma on ikärakenteen vääristyneisyys. Lapsia ei juuri ole, työssäkäyviäkin vähän. Autioituneiden kylien ainoat asukkaat ovat usein vanhuksia, jotka tarvitsisivat eniten yhteiskunnan palveluita.
Se tuottaa kunnille vaikeuksia, kun veronmaksajia ei ole tarpeeksi.
Ruoasta täällä ei tosin ole pulaa. Jos sata vuotta sitten Suomessa kärsittiin nälkää, nyt ruokaa heitetään Luonnonvarakeskuksen mukaan roskiin vuosittain 120–160 miljoonaa kiloa.
Kahtiajaosta ei seuraa koskaan hyvää.
Helena Ruotsala
Syksyllä 2017 Euroopassa seurattiin tarkasti Katalonian itsenäistymispyrkimyksiä.
Suomessakin tiedettiin koko ajan tarkkaan tapahtumasarjan kaikki käänteet. Enontekiöläinen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) tviittasi Katalonian tilanteeseen liittyviä kannanottoja liki reaaliajassa.
Tilanne oli hyvin erilainen kuin sata vuotta aiemmin, jolloin tieto Suomen itsenäistymisestä saavutti monet jälkijunassa.
– Maailma on kutistunut. Globalisaation ja digitalisaation vaikutus arkeen on valtava, Ruotsala sanoo.
Muutoksesta on tullut pysyvää ja nopeaa. Uutisia ei välttämättä enää lueta perinteisistä medioista, vaan somesta. Tekstiviestit ovat historiaa, Facebookista on tullut jo vanhanaikainen. Nyt käytetään Instagramia, Snapchatia ja Whatsappia.
Television suoralähetyksiä katsoo entistä harvempi, elokuvat ja sarjat ladataan Netflixistä.
Se, mikä tapahtuu maapallon toisella puolella, on nykyään myös meidän todellisuuttamme, Ruotsala sanoo.
Haastattelua edeltävänä yönä texasilaisessa kirkossa on ammuttu 26 ihmistä. Nuorin uhreista oli 2,5-vuotias. Tapaus koskettaa meitä, vaikka etäisyys lasketaan tuhansissa kilometreissä.
Ruotsalan mukaan kehitys pitäisi nähdä myös positiivisessa valossa, kun puhutaan tyhjenevistä syrjäseuduista. Internet yhdistää ihmisiä.
– Ei ihmisten arki välttämättä eroa kovinkaan paljon toisistaan, vaikka toinen asuisi Helsingissä ja toinen ihan pohjoisessa. Sata vuotta sitten erot olivat paljon isommat, nyt ollaan lähempänä yhteisöllisyyttä, hän korostaa.
Huolissaan Ruotsala on kuitenkin suuruuden retoriikasta, joka tuntuu vallitsevan joka paikassa.
– Suuret tilakoot, suuret yliopistot, suuret kaupungit, kaiken keskittäminen. Ne ovat tämän päivän trendi.
Suuruus ei kuitenkaan aina huolehdi yksilöistä, Ruotsala näkee. Kaikki eivät pysy muutoksen kelkassa mukana eikä tasa-arvoa tuova koulutuskaan ole enää kaikkien ulottuvilla.
– Sen synnyttämä kahtiajako pitäisi nähdä, sillä kahtiajaosta ei seuraa koskaan hyvää, hän sanoo.
Lähteet: Tilastokeskus, Turun yliopiston Arjen teknologiat -sivusto, Ylen Sinun tarinasi -sivusto, Ilmatieteenlaitos, Väestörekisterikeskus.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 1.12. Lehden voi tilata täältä .