Saarikko julkaisi viiden kohdan listan keskustan suunnasta ja vakuuttaa, ettei siltikään pyri puheenjohtajaksi – ”On epäreilua odottaa messiasta, joka ratkaisee kaiken”

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan keskustan on kohdattava suhteensa vihreisiin. Aiheen kanssa on hänen mukaansa kipuiltu vuosikausia.

Saarikko kirjoittaa aiheesta Suomenmaan blogissaan.

– Seuraavien vuosien suuri taisto käydään meidän ja vihreiden välillä. Se tuntuu meistä hätkähdyttävältä, mutta asia on nyt pakko kohdata, hän sanoo.

Keskeinen kysymys Saarikon mukaan on se, mahtuuko perinteisen oikeiston ja vasemmiston väliin useampi keskivoima. Ja jos mahtuu, niin mihin suuntaan ne ovat kallellaan, Saarikko kysyy.

Suhde vihreisiin on vain yksi esimerkki Saarikon tekemästä viiden kohdan listauksesta, jolla hän pyrkii hahmottelemaan keskustan strategiaa kohti 2020-lukua.

Suhde vihreisiin tulee esiin puhuttaessa puoluekentän sirpaloitumisesta.

Saarikon mukaan keskusta ei voi jäädä jalkoihin tilanteessa, jossa ääripäät korostuvat. Hallituksessa puolueen täytyy hänen mukaansa raivata itse oma tilansa.

– Emme saa tyytyä olemaan pieni vallan vaa´ankieli. Keskusta on ollut ja sen on oltava laajan rintaman yleispuolue, hän summaa.

Keskustan on Saarikon mukaan ratkaistava myös ideologioiden ja identiteettipolitiikan välinen ristiriita. Miten tuoda esiin keskustalaista ajattelua tilanteessa, jossa arvokysymykset ja joko-tai -ajattelu hallitsevat asiakysymyksiä enemmän.

Ristiriitojen sijaan keskustassa pitäisi Saarikon mukaan keksittyä siihen, mikä puolueen kannattajia yhdistää.

Keskusta ei saa Saarikon mukaan myöskään lannistua nykytilanteesta, jossa poliittisen sanoman kiinnostavuudesta joutuu kilpailemaan tosissaan.

Nykyajan kohtaamisissa ihmiset haluavat elämyksiä. Saarikon mukaan keskustan pitääkin satsata laatuun ja luoda ihmisille kokemus siitä, että juuri häntä tarvitaan.

Saarikon mukaan ei ole sattumaa, että puoluekokous on vahvin osa keskustan järjestöllistä brändiä, sillä siellä liikutellaan tunteita.

– Olemme samassa tilanteessa kuin suuret mediatalot; miten tarjota kiinnostavaa ja uskottavaa sisältöä satunnaiselle verkkokävijälle ja samalla yhä sille uskolliselle, mutta pienenevälle paperilehden tilaajajoukolle.

Keskustan kannattaa Saarikon mielestä myös tehdä rehellinen tulevaisuusarvio siitä, mistä puolue saa kannattajansa esimerkiksi kymmenen vuoden päästä.

Puolue ei hänen mukaansa voi käpertyä vain olemassa olevien kannattajien miellyttämiseen tai ydinporukan tuntojen vahvistamiseen.

– Tämän sanon sillä ymmärryksellä, että mikäli aktiiviväki ei tunne puoluetta omakseen, ei sitä enää ole olemassa. Mutta aktiiviväki syttyy luullakseni parhaiten siitä, että puolueessa on draivia ja otetta suuriin yleisöihin.

Keskustan pitää Saarikon mukaan myös kohdata suuria nykyaikaan liittyviä kysymyksiä. Sellaisiksi hän nimeää ilmastonmuutoksen ja siirtolaisuuden.

Puolueella pitää olla niihin myös ratkaisuehdotukset. Jotta ratkaisuehdotukset saadaan, asioista täytyy puolueessa uskaltaa puhua.

– Koska olemme alkaneet pelätä sitä, että keskustan sisällä käytäisiin rapsakkaa keskustelua, hän kysyy.

Kirjoituksensa lopussa Saarikko kiistää, että hänen kirjoituksestaan voisi tulkita jotain ”pyrkimyksistäni tai mieltymyksistäni suhteessa keskustan puheenjohtajuuteen”.

Hänen mielestään keskustan on nyt järkevää etsiä puheenjohtajaa pidemmäksi ajanjaksoksi.

Puheenjohtaja ei kuitenkaan voi yksin ratkaista kaikkea, vaan siihen tarvitaan koko porukkaa, Saarikko linjaa.

– On epäreilua ja epärealistista toimintaa odottaa nyt messiasta, joka ratkaisee kaiken.