Rajavartiolaitoksen rahat eivät riitä, tuskailee SDP – Orpon mukaan hallitus toimii, jos tilanne niin vaatii
SDP kantoi huolta Rajavartiolaitoksen rahoituksesta eduskunnan kyselytunnilla. Oppositiopuolue piti hyvänä, että hallitus päätti sulkea Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita tulee äkillisesti Venäjältä tavallista enemmän.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kuitenkin totesi, että hallituksen esittämät toimet Rajavartiolaitoksen rahoitukseen ”eivät riitä alkuunkaan”.
– Rajavartiolaitoksen perusrahoitukseen on jäämässä merkittävä vaje, joka uhkaa kasvaa vuoteen 2027 mennessä yli 25 miljoonaan euroon. Se on iso rahoitusvaje, joka tulee vaikuttamaan merkittävästi Rajavartiolaitoksen toimintakykyyn viimeistään vuodesta -25 alkaen.
– Tässä muuttuneessa turvallisuusympäristössä on aivan välttämätöntä, että Rajavartiolaitoksen perusrahoitusta vahvistetaan, Tuppurainen sanoo.
Lauantaina SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitti, että eduskuntapuolueet tekisivät budjetin yhteydessä yhteisen lausuman, jossa vaadittaisiin laittamaan Rajavartiolaitoksen resurssit kuntoon kevään kehysriihessä.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan on ”päivänselvää” että Rajavartiolaitos pystyy vastaamaan tehtäviinsä.
– Mutta voin vakuuttaa sen, että jos tilanne sitä vaatii, niin hallitus toimii ja Rajavartiolaitosta resursoidaan, ja tämän täytyy olla päivänselvää – aivan samoin kuin me olemme yhdessä todenneet aikanaan sen, että Ukrainaa tuetaan sodassa, tai että on yhdessä todettu, että koronatoimia tehdään.
– Jos on välttämätöntä, niin se tehdään, ja hallitus toimii, mutta ei tehdä tästäkään asiasta hallitus-oppositio-välistä asiaa, vaan todetaan yhdessä, että rajaturvallisuus ja maan turvallisuuden takaaminen on meidän yhteinen asia, Orpo vetosi.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) myös vakuutti, ettei Suomen rajaturvallisuus heikkene.
– Ei miesten eikä rahoituksen osalta, hän sanoi.