Raimo Lahtinen kuuli töiden loppumisesta Kaipolassa whatsappilla – talouden shokkiuutiset ovat nyt arkipäivää, mutta miten tästä suosta noustaan?

Reportaasi

Kesä 1997 oli kuuma.  

Keskilämpötilat hipoivat ennätyslukemissa, radiossa soi Apulannan Mato ja Paradision Bailando. Lamasta toipuva Suomi kurkotteli kohti IT-huuman vuosia. 

Jämsäläinen 17-vuotias Raimo Lahtinen pakkasi eväät reppuunsa ja lähti kesätöihin. Kaipolan paperitehdas oli paikkakunnan ylpeys. Se oli työllistänyt ison osan jämsäläisistä jo 1950-luvulta saakka.  

Lahtinen oli tyytyväinen, syystäkin. Hänet oli valittu monien hakijoiden joukosta UPM:n omaan, reilun parin vuoden mittaiseen ammattikoulutukseen, joka takasi pysyvän työpaikan ison työllistäjän leivissä. 

Vuonna 1999 nuori mies sai lopulta painopaperin valmistajan tutkinnon.

Muutaman vuoden määräaikaisuuksien ja armeijan jälkeen hänet vakinaistettiin Kaipolan tehtaille. Pian hän osti itselleen Jämsästä omakotitalon. 

– Halusin alalle, koska olin aina haaveillut vuorotöistä. Se sopi minun rytmiini. Lisäksi matematiikka, fysiikka ja kemia ovat aina olleet minulla kymppejä. Niitä tarvitaan näissä hommissa, Lahtinen sanoo. 

Työvuorot Kaipolassa seurasivat toisiaan. Neljä aamua, yksi vapaa. Neljä iltaa, yksi vapaa. Neljä yötä, kuusi vapaata. Sillä on menty noin parikymmentä vuotta. 

Lahtinen tykkää työstään. Hän on ehtinyt vuosien aikana hoitaa monia paperikoneisiin liittyviä tehtäviä.

Nykyisin hän toimii vuoron varamiehenä eli hänet voidaan heittää tarpeen tullen lähes mihin tehtävään vain. Homma on vaativaa, sillä muistettavaa on paljon. Fyysistä rasitusta tulee runsaasti. 

– Aina välillä olen miettinyt, että tekisinkö jotain muuta, mutta näissä hommissa olen pysynyt yhtä vuorotteluvapaata lukuun ottamatta, Lahtinen naurahtaa. 

Tämän vuoden elokuussa kaikki kuitenkin murtui. 

UPM:n johto kertoi suunnittelevansa Kaipolan tehtaan lakkauttamista. Se tarkoittaisi suoraan ainakin 450 työpaikan menettämistä. 

Lahtinen sai tiedon työvuoronsa whatsapp-ryhmästä. Ensimmäinen tunne oli tyhjyys. Jotain uutta työtä pitäisi keksiä, hän ajatteli heti. 

Yllättynyt hän ei kuitenkaan ollut. Mullistuksia työntekijät olivat ounastelleet jo pitkään. Tilausmäärät olivat vähentyneet ja alan kehitys viittasi siihen, että useita paperikoneita tulisi lähivuosina sammumaan pitkin Eurooppaa. 

Mutta että koko Kaipola suljettaisiin. Se oli Lahtisen mielestä hämmentävää. Hän oli ajatellut, että vain toinen koneista lähtisi ja porukkaa vain vähennettäisiin. 

– Ymmärsin kuitenkin heti, miksi näin käy. Yksinkertaisesti Kaipola ei olisi ollut pitkällä tähtäimellä kannattava. Se helpotti suhtautumistani, kun ajattelin asiaa järkevästi. 

Kaipola ei ole ollut ainoa talouden shokkiuutinen tänä syksynä.  

Lentoyhtiö Finnair kertoi päivää ennen Kaipolaa vähentävänsä arviolta 1 000 työpaikkaa. Muutamaa päivää myöhemmin Lapin suurin matkailukonserni North European Invest Oy kertoi yt-neuvotteluista, joiden vaikutukset koskevat yli 2 000 työpaikkaa. Syyskuussa öljynjalostusyhtiö Neste tiedotti suunnittelevansa Naantalin tehtaan lopettamista, mikä tarkoittaisi 470 työpaikan katoamista. 

– Luultavasti näitä tulee lisää, Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä sanoo. 

Vihriälä on Suomen arvostetuimpia ekonomisteja ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan entinen toimitusjohtaja. 

Hän jakaa konkurssiuutiset kahteen kategoriaan. Toisille yksi selkeä selittäjä on maailmanlaajuinen koronapandemia. Mainituista Finnair ja Lapin matkailu kuuluvat tähän. 

Kun maailmantalous on jumissa, alkaa se näkyä myös vientivetoisen Suomen yrityksissä. Tilaus- ja asiakasmäärät ovat Vihriälän mukaan heikentyneet ennakoitua hitaammin. Suomi on tähän mennessä ollut taloudellisesti jopa Euroopan parhaiten koronakriisistä selvinneitä maita. Mutta kun tilanne kestää, ongelmia alkaa ilmaantua.  

– Lohdullista näkökulmaa voi etsiä siitä, että todennäköisesti tauti jossain vaiheessa helpottaa. Silloin monien yritysten tilanne voi kohentua, jos pysyviä vaurioita ei ole tullut liikaa, Vihriälä summaa. 

Toisen kategorian muodostavat Kaipolan ja Naantalin tehtaiden kaltaiset toimijat, joiden näkymät olivat heikot jo ennestään. Paperin ja öljyn kulutus ovat vähentyneet ja tulevat vähenemään jatkossakin. Se tarkoittaa väistämättä tehtaiden muuttamista uudenlaisiksi tai koko toiminnan lakkauttamista. 

– Näiden kohdalla korona vain vauhditti murrosta, joka olisi tapahtunut joka tapauksessa joskus myöhemmin, Vihriälä selventää. 

Isoa konkurssiaaltoa pelkää myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Hän sanoo kuulleensa yrityksiltä erittäin huolestuttavia viestejä tilauskirjojen tyhjyydestä. Yritykset ja asiakkaat eivät yksinkertaisesti uskalla hankkia mitään isoa, kun markkinatilanne on niin epävarma. 

– Tilauskirjat ovat huomattavasti tyhjempiä kuin vielä keväällä, Lintilä huokaisee. 

Isojen työnantajien lisäksi Lintilä on huolissaan pienten ja keskisuurten yritysten kohtalosta. Moni niistä sai keväällä maksulykkäyksiä, mutta velkojat eivät voi odotella loputtomiin. Siksi edessä voi olla useiden yritysten ajautuminen maksukyvyttömyyteen ja konkurssiin. 

– Kun pieniä ja keskisuuria yrityksiä menee useita, silloin puhutaan merkittävistä työllisyysluvuista, Lintilä korostaa. 

Hän painottaa myös yt- ja konkurssiuutisten aiheuttamaa inhimillistä puolta. 

– Ne koskevat satoja perheitä. Kun toimeentulo lähtee eikä uutta ole tiedossa, on se aina ihmiselle valtava isku. 

Pelättyjen koronan aiheuttamien pysyvien vaurioiden riski on Vihriälän mukaan sekin todellinen. Edessä voi olla pahanlaatuinen kierre, jossa ongelmat seuraavat toisiaan. 

Kun yritysten taseet menevät kuralle, menettävät ne helposti luottokykynsä. Ja kun yritykset eivät saa lainaa, eivät ne voi investoida, uudistaa ja rekrytoida. 

Ongelma on sekin, etteivät yritykset halua ottaa lainaa. Valtion erityisluottoyhtiö Finnveran takausvaltuuksista on käytetty vain murto-osa. 

– Tilanne alkaa helposti heijastua taloudessa vähän joka paikkaan. Silloin ollaan lähellä perinteisen finanssikriisin oireita, Vihriälä sanoo. 

Finanssikriisi johtaa puolestaan helposti pankkikriisiin. Sitten uidaankin jo syvällä mustissa vesissä. 

– Ei se tietenkään välttämättä mene näin, mutta riski on hyvä tunnistaa. 

Vihriälän mukaan Suomen tilannetta helpottaa se, että täällä rahoitusjärjestelmä on hyvin vakaalla pohjalla. Pankeillakaan ei ole isoja riskejä päällä.  

– Tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kaikkialla, ja pankkikriisit muualla Euroopassa heijastuisivat väistämättä meillekin.  

Jämsäläisessä satamakahvilassa pauhaa musiikki isolla volyymilla. “Ei enää duunii, painan puita uuniin, syvemmälle skutsiin meen” JVG veisaa Ikuisen vappunsa kertosäettä. 

Raimo Lahtinen katsoo ulos. 

– Onhan tämä tietenkin monelle valtava järkytys. Osa porukasta on melko katkerana Kaipolan lopusta. 

Osa Lahtisen työkavereista on ollut tehtaassa töissä 1970- ja 80-luvuilta saakka. Heillä on vaikeaa löytää uusia töitä. 

Toiset työkaverit ovat nuoria ja vasta valmistuneita. He ovat ottaneet talolainan, perustaneet perheen ja uskoneet, että tulevaisuus kantaa. Sitten kaikki vain kaatuu. 

– Ymmärrän heidän tuskaansa. Silti kenenkään syyttely ei auta, Lahtinen pohtii. 

Syyttelystä on puhunut moni muukin Kaipolan lakkauttamisuutisten jälkeen. Pääministeri Sanna Marin (sd.) otti julkisuudessa voimakkaan moralisoivan sävyn moittimalla UPM:n johtoa. Marinin mielestä Suomessa on liian helppo joukkoirtisanoa. 

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen taas kritisoi rajusti Suomen heikkoa kustannuskilpailukykyä. Osansa kritiikistä sai nykyinen hallitus ja suomalainen verotus. 

Raimo Lahtinen ei jaksa asettua millekään puolelle. Hänen mielestään molemmat ovat osittain oikeassa, mutta myös osittain väärässä. 

– Ehkä kuitenkin alleviivaan sitä, että työpaikat eivät vain pysy ja säily, vaan ne oikeasti voivat myös kadota. Tällaiset ikiaikaiset tehtaatkin kuin Kaipola. Se pitäisi Suomessa nyt ymmärtää. 

Kustannuskilpailukyky on sanana melko möhkälemäinen. Lyhyesti selitettynä se tarkoittaa sitä, minkä hintaista työn teettäminen on Suomessa suhteessa muihin maihin. 

Jos työn teettäminen on täällä liian kallista, ei se houkuttele yrityksiä investoimaan tehtaisiin ja muihin työpaikkoihin. 

Vihriälän mukaan ilmassa on merkkejä siitä, että Suomen kustannuskilpailukyky on heikkenemässä. 

Ongelmia aiheuttavat muun muassa työvoiman saatavuus ja hinnoittelu. Näiden rakenteellisten ongelmien vuoksi Suomessa investoidaan liian vähän suhteessa talouden kokoon. 

– Kasvua ei ole ilman riittäviä investointeja, Vihriälä tähdentää. 

Syyskuun budjettiriihessä hallitus tarttui kustannuskilpailukyvyn ongelmiin laskemalla teollisuuden sähköveron EU:n minimitasolle heti ensi vuoden alusta. 

Lisäksi teollisuutta sähköistetään ja yrityksiä kannustetaan päästöttömyyteen. Näillä toimilla pyritään uudistamaan suomalaista tuotantoa. 

Vihriälän mukaan keinot ovat hyvä alku.  

Yhtenä päätöksenteon ongelmana Vihriälä pitää sitä, että Suomessa niin moni uudistus jumiutuu työmarkkinaosapuolten välisiin neuvotteluihin. Kun työntekijät ja työnantajat eivät löydä yhteistä näkemystä, silloin ei tehdä helposti mitään. 

– Ehkä tätä voisi kutsua kolmikantajumiksi, Vihriälä summaa. 

Tehokas tai demokraattinen päätöksentekotapa kolmikantaisuus ei hänen mielestään ole. Eduskunnan enemmistöön nojaavalla hallituksella pitäisi siksi olla enemmän voimaa kantaa viimeinen vastuu, jos työmarkkinaosapuolet eivät toimiin kykene.  

Palkan muodostuksessa Vihriälä katsoo vastuun olevan työmarkkinaosapuolilla. Niillä pitäisi hänen mielestään olla kykyä sopia joustoista, joilla työllistämistä ja investointeja voitaisiin tukea. 

Paikallinen sopiminen oli esillä myös budjettiriihessä, mutta keskusta ei saanut puolueen puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan asialle kannatusta. 

Sade vihmoo Jämsän keskustaa. Noin 20 000 asukkaan kaupungin iltapäivä on tavallisen eloisa. Siellä täällä on tyhjilleen jääneitä kivijalkamyymälöitä, joiden ikkunoissa lukee “vuokrataan”. Yhteen seinään on kirjoitettu spray-maalilla “Fuck Jämsä”. 

– Menetys on ihan valtava, luonnehtii Jämsän kaupunginjohtaja Hanna Helaste Kaipolan lakkauttamista. 

Hänen mukaansa tehdas on ollut kaupungille eräänlainen kruununjalokivi, joka on kannatellut koko paikkakuntaa niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurisestikin.  

– Tämä on yhden aikakauden loppu tietyllä tavalla, vaikka täytyy muistaa, että meille jää Jämsänkosken iso paperitehdas edelleen. Kaikkea ei ole menetetty, Helaste pohtii. 

Euroina Kaipolan lakkauttaminen tarkoittaa Jämsän verotuloihin liki 14 miljoonan lovea. Helasteen mukaan se tarkoittaisi lähes samaa kuin jos lakisääteinen peruskoulutus kaupungissa lopetettaisiin. 

– Jos saman menetyksen suhteuttaisi Helsingin väkimäärään, sieltä lähtisi arviolta noin 60 000 työpaikkaa. Se kuvaa sitä, mikä merkitys tehtaalla on ollut koko alueelle, Helaste sanoo. 

Jämsän työttömyysprosentti on tällä hetkellä 14,7. Arvioiden mukaan se tulee kaksinkertaistumaan Kaipolan lopettamisen jälkeen.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että kaupungin talous on jo valmiiksi alijäämäinen ja sopeuttamistoimia olisi ollut joka tapauksessa edessä. 

– Voi olla, että tulee erittäin mielenkiintoiset kuntavaalit, Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merja Lahtinen (kesk.) arvelee. 

Hänen mukaansa kunnassa pitäisi kyetä tekemään merkittäviä päätöksiä ennen huhtikuisia vaaleja, mutta päättäjien uskaliaisuudesta on vaikea sanoa. Sopeuttamistoimilla ääniä ei tyypillisesti irtoa. 

Merja Lahtisen mukaan kunnassa on kuitenkin puhallettu järkytyksen hetkellä yhteen hiileen. 

Jämsässä käynnistyi äkillisen rakennemuutoksen työryhmä heti Kaipolan lakkauttamisuutista seuraavana päivänä. Konkretiaa ei vielä ole esittää, mutta Merja Lahtisen mukaan esillä on ollut monenlaisia ajatuksia siitä, miten työttömiksi jäävien uudelleentyöllistymistä voitaisiin edistää.  

– Eihän sitä koskaan tiedä, mitä uutta tästä voi seurata. Yksin emme kuitenkaan selviä, vaan tarvitsemme valtiolta tukea. 

Tukea valtio on myös Jämsälle antamassa.

Budjettiriihessä luvattiin kaupungille 250 000 euroa yhteistyön ja kehittämistoimien suunnitteluun ja koordinointiin sekä tarvittavien selvitysten toteuttamiseen. Rahaa on luvassa myös öljynjalostamonsa menettävään Naantaliin. 

Kriisin yhteydessä se on perusteltua. Vihriälän mukaan talouden kannalta on olennaista myös koronaepidemian torjuminen ja elvyttävä talouspolitiikka. Hallituksen budjetti olikin niiden vuoksi lähes 11 miljardia euroa alijäämäinen. 

Yleisimpiin työllisyyskeinoihin Vihriälä olisi kuitenkin kaivannut lisää konkretiaa. 

Hallituksen julkistama tiekartta siitä, miten julkinen talous saadaan tasapainoon, jää hänen mielestään löysäksi. 

– Se muodostuu isolta osalta vielä tavoitteista, ei niinkään toimenpiteistä.  

Hallitus nosti budjettiriihessä työllisyystavoitettaan 80 000 uuteen työlliseen. Vihriälän mukaan hallituksen budjettiesitys tarjoaa kohtuullisen uskottavia keinoja noin 30 000 lisätyöllisen saavuttamiseen.  

Se voidaan hänen mukaansa saavuttaa, jos työttömille suunnatut aktivointitoimet sekä ikääntyvien työllisyysasteen nostamiseen tähtäävät toimet saadaan onnistuneesti maaliin. Näistä jälkimmäiset on tarkoitus neuvotella työmarkkinaosapuolten kesken marraskuun loppuun mennessä. 

– Ongelma on kuitenkin se, ettei muista työllisyyttä parantavista toimista ole mitään tietoa. Lopusta 50 000 työllisestä on toistaiseksi vain lista edistettävistä asioista, ei täsmällisiä toimia, Vihriälä korostaa. 

Ongelmallisena Vihriälä pitää myös sitä, että 30 000 uuden työpaikan takarajaa venytettiin vuoteen 2029, vaikka vielä hallitusohjelmassa puhuttiin 60 000 työpaikasta vuoteen 2023 mennessä. 

– En näe hyvää syytä siihen, miksi tätä venytettiin. 

Luottamusta. Sitä Suomen talous kaipaisi elinkeinoministeri Lintilän mukaan nyt eniten.

“Pirullista” hänen mukaansa vain on se, että vientivetoisen maan talous nojaa niin paljon maailmantalouden tilaan. Kun korona on pysäyttänyt maailmalla lähes kaiken, silloin pienen Suomen ei auta juuri muuta kuin odottaa ja katsoa, mihin suuntaan tilanne kehittyy. 

Toki iskua voidaan yrittää pehmentää kotimaassa erilaisilla poliittisilla keinoilla. Sitä hallitus pyrki tekemään budjettiriihessä. Keskusta on kuitenkin viestittänyt, ettei tässä ollut kaikki. Kevään kehysriihessä tilannetta katsotaan Lintilänkin mukaan uudestaan. 

Pelimerkkejä talous- ja työllisyystilanteen kohentamiseen Lintilä löytää myös Euroopan unionin elpymisrahastosta, josta Suomi on saamassa noin kolme miljardia euroa hätärahoitusta. Kyse on hänen mukaansa merkittävästä rahasummasta, jolla voidaan parhaimmillaan saada uusia työpaikkoja. 

Työllistävyys onkin yksi tärkeä kriteeri, jota voitaisiin painottaa tukimiljardien jakautumista pohtiessa.

Lintilä korostaisi myös ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä innovaatioita, koulutusta, digitalisaatiota ja infra-hankkeita. 

Vihriälän mukaan Suomen tulisi EU:n tukirahojen kohdalla painottaa sellaisia aloja, jotka voivat tuoda uusia työpaikkoja ja ylläpitää kilpailukykyä vielä vuosienkin päästä.

Sellaisiksi hän mainitsee etenkin digitalisaatioon, energian säästöön ja uusiutuvan energian kehittämiseen liittyvän yritystoiminnan. Niistä Suomessa löytyy paljon osaamista. 

– Paperiteollisuus ja öljynjalostus eivät ole sellaisia aloja, sillä niissä rakennemuutos on jo käynnissä. Elpymisrahat täytyy käyttää mahdollisimman järkevästi, Vihriälä pohtii. 

Hän huomauttaa, että kriisi pitää nähdä myös mahdollisuutena. Suomi näyttäytyy ulkomaisille toimijoille tällä hetkellä turvallisena ja toimivana yhteiskuntana hyvin hoidetun koronatilanteen vuoksi. 

– Tämä voisi osaltaan houkutella Suomeen huippuosaajia ja yrittäjiä, joista on aina pulaa. Tähän tilaisuuteen pitäisi tarttua nopeasti, kuten valtiovarainministeri Matti Vanhanen on esittänyt. 

Kaipolan tehtaan piiput tupruttavat savua Jämsän pilviselle taivaalle. Lakkautusuutisesta huolimatta tehdas pyörii syyskuussa vielä aivan kuten ennenkin. Yt-neuvotteluiden tulokset tarkentuivat lokakuussa.

Raimo Lahtinen kiiruhtaa iltavuoroon. Hän sanoo tekevänsä töitä siirtymäkauden aikana ihan hyvällä motivaatiolla. Mitä muutakaan voisi, kun siihen on vuosien aikana tottunut. 

“Ja matka jatkuu…,” kahvilassa äsken raikunut JVG:n renkutus soi vieläkin päässä. 

Kun Kaipolan portti aikanaan viimeisen kerran sulkeutuu selän takana, silloin Lahtista saattaa vähän kirpaista. Mutta sen ajattelemisen aika ei ole vielä. 

Hän on nyt 41-vuotias. Edessä on vielä paljon työvuosia. Lahtinen sanoo olevansa luottavainen sen suhteen, että tulevaisuudessa odottaa jotain uutta ja mielenkiintoista. Töitä hän uskoo löytävänsä melko varmasti. 

– Paljon on asenteestakin kiinni. Olen valmis lähtemään reissuhommiin tai sitten opiskelemaan. Tulotason tippumiseenkin olen valmistautunut, mutta omakotitalon aion pitää. Kyllä tämä tästä. 

Reportaasi on julkaistu alunperin Suomenmaan kuukausilehdessä 9/2020. Suomenmaan voit tilata täältä.