Poliisi vaatii viittä ihmistä vangittaviksi epäiltynä terrorismirikoksista
Keskusrikospoliisi (KRP) vaatii viittä ihmistä vangittaviksi terrorismirikoksista epäiltynä. Vaatimuksia käsitellään tänään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
KRP:n mukaan yhtä ihmistä vaaditaan vangittavaksi epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä julkisesta kehottamisesta rikokseen. Neljää muuta vaaditaan vangittaviksi terrorismirikoksen rahoittamisesta.
KRP:n mukaan vangitsemisvaatimukset liittyvät esitutkintaan, jossa 1980-luvulla syntynyttä nigerialaistaustaista Suomen kansalaista epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä julkisesta kehottamisesta rikokseen.
– Poliisi epäilee, että mies on Suomesta käsin edistänyt pyrkimyksiään keinoin, jotka ovat johtaneet siviileihin sekä viranomaisiin kohdistuneisiin väkivaltaisuuksiin sekä muihin rikoksiin Kaakkois-Nigerian alueella. Tätä toimintaa mies on toteuttanut muun muassa sosiaalisen median kanavissaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Otto Hiltunen KRP:stä tiedotteessa.
Neljää muuta ihmistä epäillään kyseisen toiminnan rahoittamisesta. Kaikki viisi rikoksesta epäiltyä on otettu kiinni alkuviikon aikana.
KRP:n mukaan esitutkinnan aikana on tehty kansainvälistä yhteistyötä.