Oppilas vahingoitti opettajaa teräaseella Porvoossa
Porvoossa alakouluikäinen oppilas puukotti tiistaina opettajaa luokkahuoneessa. Rikoskomisario Kaisamaria Holappa Itä-Uudenmaan poliisista kertoo STT:lle, että opettaja sai tilanteessa lieviä vammoja. Oppilaalla oli Holapan mukaan joko puukko tai veitsi.
Opettajaa ei ollut Holapan tietojen mukaan tarvetta viedä sairaalahoitoon.
Poliisi sai tiedon puukotuksesta hätäkeskuksen kautta aamupäivällä. Holapan mukaan hätäkeskukseen soitti koulun henkilökunnan jäsen.
Holappa kertoi iltapäivällä, että oppilas on poliisin puhutettavana. Poliisi vei oppilaan koululta puhutettavaksi.
Holappa ei osannut vielä sanoa, loukkaantuiko opettajan lisäksi tilanteessa muita.
– On ollut sen verran sekava tilanne, mutta eiköhän se selviä, kun päästään puhuttamaan kaikkia, Holappa sanoi tiistaina iltapäivällä.
Holapan käsityksen mukaan käynnissä oli oppitunti.
Poliisin mukaan tilanteesta ei ollut vaaraa luokkahuoneen ulkopuolella tai muulle koulun toiminnalle.
Porvoon kaupunki kertoo verkkosivuillaan, että tilanteessa olleet oppilaat ja henkilökunta saivat kriisiapua paikan päällä. Myös koulun muille oppilaille tarjotaan tukea ja keskustelumahdollisuuksia.
Koulu on tiedottanut asiasta huoltajille ja henkilökunnalle.
Teko tapahtui Huhtisen koulussa, joka on suomenkielinen alakoulu noin kahden ja puolen kilometrin päässä Porvoon keskustasta.