Pirkanmaalla alkoi sote-palvelujen karsinta – keskustan Ovaska: Härskiä menettelyä ja huonoa valmistelua
Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja Jouni Ovaska on pöyristynyt Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluverkon karsimisaikeista.
Ovaskan mukaan keskiviikkona julkaistu karsintalista keskittäisi pirkanmaalaisten sote-palvelut ja ajaisi ne alas monelta paikkakunnalta. Ovaska pitää menettelyä härskinä ja sanoo sen olevan huonoa hallintoa.
– Kunnille ei kerrottu mitään etukäteen. Nyt saamme lukea lehdistä, että Pirkanmaalla järjestetään näennäiset kuulemiset nopealla aikataululla. Pettymys monessa kunnassa on suuri, Ovaska paheksuu kannanotossaan.
Ovaskan mukaan hyvinvointialue lähtee esityksellään kylmälle keskittämisen tielle. Hän toivoo, että pirkanmaalaiset ovat tiiviisti yhteydessä valtuutettuihin ja valmistelijoihin järjettömien esitysten torppaamiseksi.
– Kenen käsissä koko palveluverkon uudistustyö on? Nyt julkisuudessa puhutaan lähinnä vuodeosastoista, ja samaan aikaan valmistelu muiden palveluiden alasajosta jatkuu toisaalla, Ovaska kysyy.