Pankkibarometri: Kotitalouksien luotonkysyntä loppuvuonna jonkin verran viimevuotista vilkkaampaa
Finanssialan Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on loppuvuonna ollut jonkin verran vilkkaampaa kuin vuosi sitten. Odotukset lainanottohalukkuudesta ovat kuitenkin selvästi maltillistuneet.
Erityisesti odotukset oman asunnon hankintaan otettavien lainojen kysynnästä ovat barometrin mukaan heikentyneet. Tämä on linjassa kotitalouksien heikkona pysyneen luottamuksen kanssa.
– Pitkittynyt taantuma näkyy niin luottamuksessa kuin työttömien määrässä ja painaa kysyntää. Samaan aikaan asuntojen tarjonta on pysynyt suurena. Näyttää siis siltä, että asuntomarkkinoiden elpyminen on siirtymässä ensi vuoden puolelle, sanoo tiedotteessa Finanssialan johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.
Myös yritykset ovat barometrin mukaan kysyneet loppuvuoden aikana jonkin verran enemmän luottoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Ensi vuoden alulle pankinjohtajien odotukset yritysten luotonkysynnästä ovat positiiviset.
Mattilan mukaan on erityisen myönteinen havainto, että yritysten odotetaan kysyvän aiempaa enemmän lainaa investointien rahoittamiseen.
Pankinjohtajien mukaan korkotason vakiintuminen ja riskinottohalukkuuden kasvu näkyvät kotitalouksien sijoittamisessa. Suosituimpia sijoituskohteita ovat edelleen osakkeet ja osakerahastot, mutta säästövakuutusten suosion odotetaan lisääntyvän.
Vakuutussäästämisen muotoja ovat muun muassa säästövakuutus ja vapaaehtoinen eläkevakuutus.
Mattilan mukaan suosion kasvua selittää ainakin osaltaan joustavuus sekä se, että vakuutussäästäminen sopii niin passiiviselle kuin aktiiviselle sijoittajalle.
Neljännesvuosittain julkaistava Pankkibarometri perustuu pankinjohtajien arvioihin ja odotuksiin muun muassa luottojen kysynnästä.