Pääministeri Orpo Palestiinan tunnustamisesta: Suomella on ehtoja
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Suomen hallitus jakaa Tanskan näkemyksen Palestiinan tunnustamisesta. Tanska on ilmoittanut olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan, kun tietyt panttivankien vapauttamiseen sekä äärijärjestö Hamasiin ja palestiinalaishallintoon liittyvät ehdot täyttyvät.
Orpon mukaan hallitukselle on selvää, että kahden valtion malliin kuuluu Palestiinan tunnustaminen, kun sen edellytykset täyttyvät. Hän viittasi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, jossa määritellään kahden valtion ratkaisun periaatteet.
– Ratkaisun on täytettävä sekä israelilaisten että palestiinalaisten turvallisuustarpeet sekä Palestiinan valtio- ja itsemääräämispyrkimykset, Orpo sanoi vastauksessaan opposition välikysymykseen hallituksen Palestiina-politiikasta.
Palestiinan sitoutuminen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon on Orpon mukaan tunnustamisen keskeinen edellytys.
– Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että EU:n terroristijärjestöksi listaamalla Hamasilla tai millään muulla Israelin tuhoamiseen tähtäävällä ryhmittymällä ei voi olla minkäänlaista roolia Palestiinan hallinnossa tai tulevaisuuden rakentamisessa, Orpo sanoi.
Orpon mukaan Palestiinan valtiota ei voi tunnustaa, jos Palestiina ei ole sitoutunut vapauttamaan Hamasin panttivankeja, riisumaan Hamasia aseista ja demilitarisoimaan Palestiinan valtion. Samalla sen on myös edettävä omassa reformissaan.
– Hallitus on valmis etenemään Palestiinan tunnustamisessa näiden ehtojen täytyttyä. Toisin sanoen, ei edetä, elleivät ehdot täyty.