Outi Alanko-Kahiluoto pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto tavoittelee vihreiden puheenjohtajuutta ensi viikonloppuna pidettävässä puoluevaltuuskunnan kokouksessa.
– Olen päättänyt olla käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Minulla on puheenjohtajana tarvittavaa kokemusta ja osaamista juuri sen verran kuin on mahdollista hankkia olematta vielä puheenjohtaja, Alanko-Kahiluoto toteaa tiedotteessaan.
Alanko-Kahiluodon mielestä vihreät tarvitsevat puheenjohtajaksi kokeneen poliitikon, koska keväällä on EU- ja eduskuntavaalit ja tärkeät hallitusneuvottelut.
– Puheenjohtaja pitää voida heittää turvallisin mielin neuvotteluihin ja vaalipaneeleihin. Hänen on tunnettava meidän ja muiden politiikka läpikotaisin, Alanko-Kahiluoto toteaa.
Alanko-Kahiluoto muistuttaa olleensa mukana melkein kaikissa tilanteissa, joihin hän olettaa puheenjohtajan joutuvan.
– Kolmannen kauden kansanedustajana ja vihreän eduskuntaryhmän 2013-16 puheenjohtajana tunnen vihreän politiikan läpikotaisin. Olen ollut neuvottelemassa hallitustunnustelijan kanssa, olen neuvotellut muiden puolueiden johdon kanssa, olen neuvotellut vihreiden linjan mukaan Säätytalolla ja eduskunnassa, Alanko-Kahiluoto toteaa.
Alanko-Kahiluodon mukaan vihreitä tarvitaan tässä ajassa enemmän kuin koskaan.
– Maailmanlaajuisesti meillä on käsissämme ilmastonmuutos kaikkine seurauksineen. Haastamme tulevissa eduskuntavaaleissa muut puolueet politiikasta, jota ne ovat tehneet kuluneen nelivuotiskauden. Vaaleihin mennään kuitenkin sillä linjalla, jota olemme puolueena ja eduskunnassa yhdessä kuluneen kauden ajaneet. Tämä puheenjohtajavaali ei ole linjavaali, Alanko-Kahiluoto toteaa.