"On selvää, että joku ulkopuolinen taho yllyttää" – Honkosen mukaan Kosovon konflikti palvelee Putinia
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen on vakuuttunut siitä, että Kosovon pohjoisosassa leimahtaneet väkivaltaisuudet tuovat Eurooppaan epävakautta ja palvelevat siten sotaa käyvän Venäjän etuja.
– On selvää, että joku ulkopuolinen taho yllyttää Pohjois-Kosovon konfliktin osapuolia. Kaikki epävakaus Euroopassa palvelee Putinin Venäjää ja sen laitonta sotaa Ukrainaa vastaan.
– Jokainen konflikti alueellamme auttaa vastustajiamme luomaan kaaosta ja hämmennystä, kärjistämään jäätyneitä konflikteja ja jakamaan yleistä mielipidettä, Honkonen totesi Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa Ranskan Strasbourgissa..
Kosovon pohjoisosassa nähtiin toukokuussa väkivaltaisia mielenosoituksia, joissa loukkaantui sekä serbimielenosoittajia että Naton rauhanturvaajia.
Levottomuuksien taustalla on monisyinen vyyhti, joka liittyy alueen hallintoon. Alue kuuluu Kosovoon, mutta sen asukkaista enemmistö on serbejä.
Kosovo ei ole Euroopan neuvoston jäsen. Jäsenyyden tiellä on muun muassa se, että viisi EU-maata Espanja, Kypros, Kreikka, Slovakia ja Romania eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä.
Petri Honkonen tuki puheessaan Kosovon jäsenyyttä Euroopan neuvostossa, mikä liittäisi Kosovon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen alaisuuteen.
Keväisten yhteenottojen jälkeen sekä Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat vedonneet Kosovon viranomaisiin ja serbeihin pyytäen tilanteen rauhoittamista.
– Tässä tilanteessa kaikista tärkeintä olisi rakentava vuoropuhelu kiistan osapuolten välillä. Molemmat osapuolet hyötyvät siitä. Antakaamme siis vuoropuhelulle mahdollisuus, Honkonen toivoi puheensa lopuksi.