Omatoimiaika tekee kirjastosta olohuoneen – ja vapauttaa ammattilaiset "viivakoodin jatkeena" olemisesta
Omatoimikirjastoissa kiteytyy suomalaisen kirjastolaitoksen syvin olemus: luottamus ja avoimuus.
– Omatoimikirjasto perustuu täydelliseen luottamukseen, kun kaikki aineistot ovat aivan kaikkien saatavilla. Kirjasto on yleensä kuntalaisille niin pyhä, että he haluavat olla luottamuksen arvoisia, sanoo kulttuuriasiainneuvos Leena Aaltonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Omatoimikirjastolla tarkoitetaan yleisen kirjaston aukiolotunteja, jolloin kirjastoon pääsee esimerkiksi kirjastokortilla tai henkilökohtaisella numerokoodilla. Työntekijöitä joko ei ole paikalla tai he tekevät muita työtehtäviä, eivät palvele asiakkaita.
Erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta on Aaltosen kanssa samaa mieltä. Hän huomauttaa, että kirjasto on poikkeuksellinen tila, koska se on ilmainen ja universaali aivan kaikille.
– Kirjastolakikin lähtee siitä, että kirjaston on oltava kaikkien saavutettavissa. Omatoimikirjasto auttaa vastaamaan siihen haasteeseen, että ihmisillä on erilaisia elämänrytmejä.
Kunnat hyödyntävät omatoimikirjastoja yhä enemmän. Toiminnan aloittamiseen on voinut hakea aluehallintovirastolta viime vuosina myös valtionavustusta, mikä on mahdollisesti osaltaan vaikuttanut asiaan.
Ministeriö on tilastoinut omatoimikirjastojen aukiolotunteja. Vuonna 2014 niiden osuus kirjastojen kaikista aukiolotunneista oli neljä prosenttia, kun viime vuonna lukema oli jo 15 prosenttia. Vuonna 2017 Suomen kirjastot olivat auki vajaat 1 650 000 tuntia, ja 15 prosentin osuus tästä on reilut 360 000 tuntia.
Paikkakunnittain omatoimikirjastoja ei tilastoida. Aaltosella on kuitenkin tuntuma, että niitä on perustettu melko tasaisesti eri puolille maata.
– Tiedossamme ei ole erityisiä katvealueita, joissa omatoimikirjastoja ei olisi lainkaan. Tämän kaltaiset asiat leviävät aika nopeasti, kun kirjastot jakavat toisilleen tietoa ja kokemuksia.
Omatoimikirjastojen saapuessa Suomeen alalla oli kaksi huolenaihetta: ilkivalta ja henkilöstövaikutukset. Sekä Aaltonen ja Selkee että omatoimikirjastoista aluehallintoviraston selvityksen tehnyt Mika Mustikkamäki kertovat, että vain yksittäisiä häiriötapauksia on ilmennyt, eikä esimerkiksi aineistolle tai laitteille ole tehty vahinkoa.
– Vaikkapa tuolien jättäminen epäjärjestykseen voi ärsyttää henkilökuntaa, mutta varsinaista ilkivaltaa se ei ole, Mustikkamäki huomauttaa.
Mustikkamäen mukaan kirjastoammattilaisten keskuudessa oli myös pelkoja, että omatoimikirjastojen avulla henkilöstömäärää pyritään laskemaan. Hän muistuttaa, että kirjastojen osuus kuntien budjetista on jo nyt niin pieni, että henkilöstön vähentäminen ei juuri olisi edes mahdollista.
Henkilökunta on myös päässyt käyttämään ammattitaitoaan esimerkiksi koulutuksiin ja kokoelmatyöhön. Mustikkamäen raportissa yksi haastateltava kutsui tätä vapautumiseksi ”viivakoodin jatkeesta kirjastoammatillisiin töihin”.
Asiantuntijat uskovat, että omatoimiaukiolot parantavat kirjastojen saavutettavuutta ja tekevät niistä entistä enemmän ”kansalaisten olohuoneita”.
