Olli Rehn: EKP:n varapääjohtajan valinnassa painavat myös poliittiset mieltymykset
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvioi, että Euroopan keskuspankin varapääjohtajan valinnassa painavat myös muut syyt kuin ehdokkaiden ammatillinen pätevyys.
Torstaina uutisoitiin, että Rehn ei noussut listalle, kun Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunta listasi suosikkinsa Euroopan keskuspankin EKP:n varapääjohtajaksi haastattelukierroksen jälkeen.
Asiasta kertoi muun muassa Reuters, jonka mukaan valiokunta suositti kahta nimeä: Latvian Martins Kazaksia ja Portugalin Mario Centenoa. Molemmat ovat Rehnin tapaan maidensa keskuspankkien johtajia.
Rehnin mukaan nyt laadittu hakijajärjestys heijastaa poliittisia mieltymyksiä, ei arviota ehdokkaiden ammatillisesta pätevyydestä.
Hän kehottaakin tiedotteessaan arvioimaan kokemustaan ja pätevyyttään varapääjohtajan tehtävään.
Rehn on julkistanut puheensa, jonka hän piti aiemmin viikolla parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnalle. Valiokunnan ryhmien edustajat haastattelivat Rehnin ja viisi muuta ehdolla olevaa.
Hän totesi muun muassa, että EKP tarvitsee riippumattomuutta voidakseen tehdä pitkän aikavälin päätöksiä hintavakauden turvaamiseksi ilman poliittista painostusta. Rehn toi esille vahvuutenaan myös esimerkiksi syvällisen osaamisensa eurooppalaisesta päätöksenteosta eri instituutioissa.
Varsinaisen ehdokkaan varapääjohtajaksi valitsevat euromaiden valtiovarainministerit kokouksessaan maanantaina.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee Eurooppa-neuvosto. Näin ollen hakijoiden keskinäinen järjestys voi vielä muuttua.