Natolta odotettavissa tavoitteita Suomen sotilaalliselle suorituskyvylle lähikuukausina

Natossa, Suomessa tai Ruotsissa ei pyöritellä peukaloita Natoon liittymisen viimeisiä ratifiointeja odoteltaessa. Itse asiassa tehtävää on niin paljon, että Unkarin ja erityisesti Turkin vitkuttelun voi kääntää halutessaan myönteiseksi, koska se antaa lisäaikaa valmistautumiseen.

Naton poliittiset tavoitteet käytännön valmistautumiseksi muokkaava puolustussuunnitteluprosessi (NDPP) pyörähtää uudelle nelivuotiskaudelle jälleen vuodenvaihteessa. Sitä valmistellaan jo, ja Suomi ja Ruotsi ovat pohdinnoissa mukana, vaikka maat eivät vielä ole puolustusliiton jäseniä.

Tärkeä osa prosessia ovat uusien tulevien jäsenten sotilaallisten kyvykkyyksien arviointi. Toisin kuin aiemmin rauhankumppaneina, nyt Suomea ja Ruotsia tarkastellaan osana Naton ja erityisesti Pohjois-Euroopan puolustusta.

–  Odotuksena on, että ensi vuoden puolella tulee suosituksia (suorituskykytavoitteista), sanoo tutkija Henri Vanhanen Ulkopoliittisesta instituutista.

Varsinaiseen operationaaliseen suunnitteluun jäsenehdokkaat eivät Vanhasen mukaan pääse vielä kiinni. Hän kuitenkin muistuttaa, että suorituskykyjä arvioidaan ja tavoitteita asetetaan aina suhteessa johonkin, joten jäsenyyden sisällön osalta on paljon tehtävissä jo tässä vaiheessa.

Suunnittelussa ja suorituskykyjen arvioinnissa on Suomelle ja Ruotsille paljon tuttua, mutta myös uutta. Molemmat maat ovat olleet pitkään Naton rauhankumppaneita ja siten mukana kumppanuuteen sisältyvässä suunnittelu- ja seurantaprosessisissa (PARP), jossa kumppanimaiden kykyjä on niin ikään arvioitu.

–  Siinä mielessä Natolla on mielestäni jo hyvä kuva siitä, missä Suomessa mennään, sanoo turvallisuusasiantuntija ja prikaatikenraali (evp) Juha Pyykönen.

Hänen mukaansa jäsenyyden myötä uutena piirteenä tulee kuitenkin mukaan se, että tavoitteet ovat velvoittavia ja aiemmin vapaaehtoisuuteen perustuvat suorituskykyilmoitukset todennetaan käytännössä.

–  Tässä ovat keskeisiä esimerkiksi kokonaismäärät mistä tahansa tarvikkeesta tai ominaisuudesta, Pyykönen kuvailee.

Ruotsin osalta prosessia aiemmin syksyllä kuvaillut Dagens Nyheter -lehti kertoi Natolle tehtävien listausten olevan varsin yksityiskohtaisia ammusvarastojen sisältöjä myöten. Lehden mukaan esimerkiksi Norjan aiemmin omalta osaltaan tekemä selvitys oli ollut 700 sivua pitkä.

Kansallisten suorituskykyjen tarjoamisen tärkeyttä liittokunnalle alleviivaa se tosiasia, että kullekin maalle asetettavasta tavoitteesta tehtävä päätös on Natossa ainoa, jossa ei vaadita täyttä yksimielisyyttä. Sen sijaan käytössä on niin kutsuttu konsensus miinus yksi -periaate, joten arvioinnin kohteena oleva maa ei voi kumota muiden yhteisesti ilmaisemaa tahtoa.

Pyykösen mukaan vaatimus kaikkien muiden, eli tällä hetkellä 29 jäsenmaan, yksimielisyydestä toki tarjoaa kyseessä olevalle maalle mahdollisuuden jonkinasteiseen ”pelaamiseen”.

–  Se olisi toki mainehaitta, joka tulisi kyllä jossain myöhemmässä vaiheessa vastaan. Kansainvälinen puolustusyhteistyö kun perustuu aika lailla luottamukseen verrattuna vaikka taloudelliseen yhteistyöhön, Pyykönen kuvailee.

Hänen mukaansa etenkin Suomella on opeteltavaa luottamisessa liittolaisiin, koska viime aikoihin saakka johtoajatus on ollut pärjääminen omin voimin.

–  Sehän on ollut melkoista itsepetosta, minkä osoittaa se, että nyt kuitenkin päätettiin liittoutua, Pyykönen toteaa.

Ruotsissa sen sijaan oli jo aiemmin lähtöoletuksena tai ainakin toiveena se, että apua tarvitaan ja sitä myös tulee lännestä melko pian.

Perustava muutos Suomen ja Ruotsin osalta on myös se, että maanpuolustuksen kykyjä suunnitellaan ja kehitetään jatkossa osana liittokunnan yhteistä puolustusta. Vaikka painopiste säilyy omalla alueella pohjoisessa, Nato voi edellyttää uusilta jäseniltä myös sellaisten suorituskykyjen hankkimista, joihin nämä eivät kansallisista lähtökohdista päätyisi.

Sekä Pyykönen että Vanhanen pitävät hyvin mahdollisena, että Nato edellyttäisi Suomelta oman alueen puolustamisen lisäksi maavoimien taistelujoukon tarjoamista liittokunnan käyttöön jossain muualla. Tällaista ei Pyykösen mukaan Suomella ole tällä hetkellä tarjota, ei suurempaa joukkoa ilman reserviläisiä eikä edes pienempää palkatusta henkilöstöstä muodostuvaa erikoisjoukkoa.

–  Emme ole näitä asioita valmistelleet, koska meillä oli tämä Nato-optio, jonka hengen mukaisesti ei tarvinnut tehdä mitään, kriisinhallintakykyjen lisäksi, Pyykönen kuittaa.

Vanhanen puolestaan nostaa esiin ohjusten torjunnan sekä kaukovaikutteiset aseet, joiden merkityksen Ukrainan sota on tehnyt selväksi. Nato voi hänen mukaansa hyvinkin edellyttää Suomelta ohjus- ja ilmapuolustuksen kehittämistä, mutta jää nähtäväksi, merkitseekö se meille jotain jo aiemmin päätettyjen ja osin toteutettujen hankintojen lisäksi.

–  Suomi on itämerellinen ja arktinen maa. Keskeinen kysymys ylätasolla on se, miten saadaan meidän puolustuskyvyt riittämään sekä meille itsellemme mutta myös tarvittaessa muille, Vanhanen summaa.