Nämä kolme asiaa auttavat pitämään aivot terveinä – "Koskaan et ole liian vanha tekemään"
Fyysisen terveyden ylläpidosta puhutaan paljon, mutta olennaista olisi huolehtia myös aivojen terveydestä. Norjalaisen Trondheimin yliopiston julkaisu Norwegian SciTech News kertoo artikkelissaan kolmesta keinosta, joilla voi kehittää ja ylläpitää aivojen aktiivisuutta ja terveyttä.
– Aivojakin täytyy harjoituttaa, etteivät ne rapistu, artikkelissa korostetaan.
Ensimmäinen keino aivojen aktiivisuuden parantamiseen on fyysinen liikkuminen. Paikallaan istuminen ”laiskistuttaa” paitsi kehoa, myös aivoja.
– Aktiivinen elämäntapa auttaa kehittämään keskushermostoa ja hidastamaan aivojen ikääntymistä, psykologian professori Hermundur Sigmundsson sanoo artikkelissa.
Toinen tärkeä teema aivojen terveydelle on sosiaaliset suhteet. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa estää aivojen hidastumista. Keskusteleminen ja fyysinen kontakti toiseen ihmiseen tukee aivojen hyvää toimintaa, artikkelissa sanotaan.
Kolmas tekijä liittyy uusien asioiden oppimiseen tai intohimoon jotain aihetta kohtaan.
Sigmundsson korostaa, että intohimo jotain tiettyä asiaa kohtaan auttaa merkittävästi uusien asioiden oppimisessa. Se kehittää aivojen hermostoja ja ylläpitävät aivojen terveyttä.
Sigmundsson kehottaakin ihmisiä pysymään uteliaina. Asioiden ei kannata antaa aina kulkea samalla tavalla kuin ennen.
– Koskaan et ole liian vanha tekemään jotain, mitä et ole ennen tehnyt. Kenties juuri nyt olisi aika opetella soittamaan uutta soitinta, artikkelissa sanotaan.