Myös Marin pitää riskialueille tietoisesti matkustaneiden korvauksia epäoikeudenmukaisina

Pääministeri vahvisti, ettei maanantaina kerrotusta karanteenilinjauksesta keskusteltu etukäteen hallituksessa
Politiikka

Pääministeri Sanna Marin (sd.) pitää epäoikeudenmukaisena, että tietoisesti riskialueelle matkustaneet saisivat palattuaan nauttia karanteenissa ansionmenetyskorvauksia.

Hän odottaa kuulevansa selvitystä, onko ansionmenetyskorvauksen rajaaminen ylipäänsä mahdollista, kun kyse on viranomaisen määräämästä pakkotoimesta.

–  Kun viranomainen asettaa pakkotoimena karanteeniin, lähtökohta totta kai on, että ansiomenetykset korvataan. Mutta ymmärrän hyvin, että tämä tuntuu ihmisistä epäoikeudenmukaisilta ja niin se minustakin tuntuu, Marin sanoi.

Marin kertoi, että hallituksen aiempi linjaus omaehtoisesta karanteenista perustui juuri siihen, että oleskelusta riskialueella ei palkittaisi. Hän puhui asiasta toimittajille saapuessaan hallituksen ensimmäiseen kesälomakauden jälkeiseen iltakouluun Helsingin Säätytalolle.

Aiemmin tänään hallituksen riveistä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja opetusministeri Li Andersson (vas.) ovat tuominneet korkean tautiriskin maihin tietoisesti matkustaneiden korvaukset.

Ohisalo ja Andersson tuomitsivat erityisesti hupitarkoituksessa riskialueille tehdyt matkat.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi maanantaina, että korkean tautiriskin maista Suomeen matkustavat määrätään jatkossa pakkokaranteeniin.

Järjestelyn on tarkoitus tulla voimaan niin pian kuin mahdollista.

Ilmoitus tuli yllätyksenä myös hallituksen sisällä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on kertonut julkisuudessa yllättyneensä linjauksesta ja ettei asiasta käyty hallituksessa keskustelua.

Marin vahvisti, että hallitus ei ole etukäteen linjannut tai keskustellut asiasta.

–  Normaaliolojen mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö on se ministeriö, joka valmistelee tartuntatautien torjuntaan liittyvät asiat. Käsitykseni mukaan niin viranomaiset alueilla kuin valtakunnallisesti ovat tämän linjauksen tehneet ja sosiaali- ja terveysministeriö on tässä työssä ollut mukana, hän sanoi.

Marin sanoi pyrkivänsä itse välttämään matkustamista, joka ei ole välttämätöntä. Hän kertoi viettäneensä kesälomansa Helsingissä ja Tampereella.

–  Tärkein viesti on se, että meillä on yhä globaali pandemia, joka on valitettavasti paheneva.