Muistokirjoitus: Heikki Haavisto oli poikkeuksellinen vastuunkantaja
Heikki Haavisto syntyi Raisiossa 20. elokuuta 1935. Hänen elämäntyöhönsä henkilöityy sodanjälkeisen Suomen suuri muutos suljetusta maatalousvaltaisesta maasta pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi ja kilpailukykyiseksi eurooppalaiseksi kansantaloudeksi.
Heikki Haavisto vaikutti merkittävästi muutoksen suuntaan kolmella saralla: maataloustuottajien edunvalvojana, osuustoimintajohtajana sekä yhteiskunnallisena päättäjänä.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa (MTK) Haaviston aikaa hallitsi pyrkimys maatalousväestön taloudellisen ja sosiaalisen aseman vahvistamiseen. Yhteiskunnan rakennemuutoksen ja maatalouden ylituotannon paineissa tehtävä ei ollut helppo.
Pellervo-Seuran valtuuskunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana ja monen osuustoiminnallisen yrityksen hallintohenkilönä Haavisto rakensi Suomea maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi.
Kalevi Sorsa arvioi osuvasti Heikki Haaviston 60-vuotispäivän kunniaksi julkaistussa juhlakirjassa etujärjestöjohtajan haasteita: ”Kullakin on takanaan oman joukon paine. Kullakin on edessään muiden eturyhmien vastapaine.”
Ja Sorsa jatkoi: ”He ovat rajujen paineiden alla kuulalaakereita, jotka huolehtivat, että koneisto pyörii. Se vaatii poikkeuksellisia mentaalisia kykyjä ja parhaista heistä kasvaa valtakunnallisia vastuunottajia.”
Heikki Haaviston valtakunnallinen vastuunotto huipentui keväällä 1993, kun hän otti hoitaakseen ulkoministerin tehtävän. Hän oli tehtävään poikkeuksellisen hyvin valmistautunut ja sopiva.
Edessä oli historiallinen päätös Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Jäsenyys tuotti suurimmat muutospaineet juuri sille väestöryhmälle, jonka asian ajamiselle Haavisto oli omistautunut.
Haavisto oli toiminnassaan hyvin kansainvälinen.
Monipuolinen kielitaito ja kiinnostus kansainväliseen kehitykseen olivat antaneet hänelle vahvan aseman talonpoikien pohjoismaisissa, eurooppalaisissa ja maailmanlaajuisissa järjestöissä. Sille osaamiselle tuli arvokasta käyttöä EU-sopimuksen ja siihen liitettyjen kansallisten toimien viimeistelyssä.
Talonpoikien edunvalvojana Haavisto oli luonut laajat suhteet poliittisiin päättäjiin ja tiedotusvälineisiin. Aina hänen otteistaan ei pidetty, mutta viesti kyllä noteerattiin.
Haavistoon sopii hyvin Juho Niukkasen tunnettu luonnehdinta itsestään: ”Aina ei ole tykätty, mutta noteerattu on.”
Neuvostoliiton romahdettua romahti myös viljelijöille tärkeä idänkauppa, jonka hyvään hoitamiseen Haavisto oli panostanut.
Eräs uran tähtihetkistä koitti perestroikan vuosina, kun hänet kutsuttiin puhumaan Venäjän viljelijöiden kokoukseen. Haavisto aloitti venäjänkielisen puheensa tuhatpäiselle kuulijakunnalle toteamalla: ”Ei niin isoa herraa olekaan, joka ei söisi talonpojan kädestä!”. Aplodeista ei ollut tulla loppua.
Jotkut pitivät Heikki Haavistoa vähän jörönä ja vaikeasti lähestyttävänä. Sitä hän ei kuitenkaan ollut. Jo lyhyen tutustumisen jälkeen moni totesi, että Heikkihän on laajan sivistyksen omaava miellyttävä keskustelukumppani.
Haaviston siirtymisestä etujärjestöjohtajan paikalta poliittiseksi päättäjäksi tuli historiallinen ratkaisu.
EU-jäsenyyden toteuttajaksi tarvittiin luotettu ihminen, jonka motiiveihin epäilijät ja vastustajat saattoivat luottaa. Etujärjestöjohtajien todellinen vahvuus punnitaan vasta siinä, miten he lähtevät toteuttamaan välttämättömiä uudistuksia omien epäröidessä.
Maija-puoliso ja kolme poikaa perheineen olivat Heikki Haavistolle tärkeitä. Heistä hän puhui aina kauniisti ja kunnioittaen.
Hintsan vanhan isännän myötä poistuu yksi tärkeä lenkki sukupolvesta, joka lapsena joutui kokemaan sodan, osallistui jälleenrakentamiseen sekä nosti Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi ja avasi sille ovet täysivaltaiseksi eurooppalaiseksi valtioksi.
Esko Aho
Suomen pääministeri 1991–1995
Esa Härmälä
MTK:n puheenjohtaja 1994–2006