MTV: Purran mukaan lisäsopeutuksen tarve jopa kolme miljardia euroa
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) arvioi, että talouteen tarvitaan tällä vaalikaudella jopa kolmen miljardin euron lisäsopeutus. Purra kertoi näkemyksestään MTV:n Uutisextrassa.
Aiemmin Purra on sanonut, että lisäsopeutuksen tarve on kaksi miljardia euroa. Tämä tulisi hallituksen tälle vaalikaudelle jo sopimien kuuden miljardin euron sopeutustoimien lisäksi. Sopeutuksen tavoitteena on saada Suomen julkinen talous tasapainoon.
– Hallitusohjelmassa on kirjattu sekä tästä alijäämätavoitteesta että velkasuhteen vakauttamisesta. Näillä hallitusohjelmassa kirjatuilla toimilla ei tulla saavuttamaan kumpaakaan, eli lisää toimia tarvitaan, Purra sanoi MTV:lle.
Hallitus aikoo tehdä kevään kehysriihessä päätöksiä uusista sopeutustoimista, koska julkisen talouden tilanne on synkentynyt.
Purran mukaan hallituksen täytyy tarkastella toimiensa kokonaisvaikutuksia, jottei kukaan pienituloinen joudu kohtuuttomaan tilanteeseen. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on huomauttanut, että hallituksen ajamien leikkausten yhteisvaikutusten arviointi on ollut puutteellista.
Purra sanoi tammikuun lopulla STT:lle, että lisäsopeutuksessa tarvitaan suorien menoleikkausten ohella myös veronkorotuksia. Purra kertoi MTV:lle, että poliittisia päätöksiä ei ole tehty.
– Tarkastelemme monia verolajeja.