MTK: Sudet tappavat lampaita kiihtyvällä tahdilla
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanta-arviot ja lammastalouden kokemukset ovat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n mukaan pahassa ristiriidassa.
– Luke on tänä vuonna arvioinut Suomen susikannan jopa hieman pienentyneen viime vuodesta. Alkukesästä tapahtuneiden vahinkojen määrä kertoo kuitenkin muuta, MTK toteaa tiedotteessa.
Lampurit ovat MTK:n mukaan parantaneet lampaiden ennakkosuojausta esimerkiksi petoaidoilla. Tästä huolimatta alkuvuoden aikana on rekisteröity jo yli 30 susien aiheuttamaa lammasvahinkoa, keskusliitto kertoo.
Määrässä on raju kasvu edellisvuosiin verrattuna.
– Petovahinkokorvausjärjestelmä on uusittava. Nykyiset korvaukset eivät ota huomioon vahingoista aiheutuvaa lisätyötä, vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja raatojen hävityskustannusta. Tilanne on kestämätön lampureille, MTK:n asiantuntija Juho Kyntäjä sanoo tiedotteessa.
– Riistakeskuksen tulee muuttaa materiaalitarvikkeiden myöntämisen kriteereitä. Yksikään ammattilampuri ei rakenna omilla kustannuksillaan petoaitoja muuten kuin todelliseen tarpeeseen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana petoaitoja on rakennettu jo yli tuhat kilometriä, mutta haasteet vain kasvavat. Lammasvahingot ovat viisinkertaiset kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.
MTK:n mielestä suurpetojen poikkeuslupia koskevaa lainsäädäntöä on tarvetta pikaisesti kehittää.
– Lampurit ovat huolissaan suurpetojen kanta-arvioiden tarkkuuden heikentymisestä. Merkittävin syy siihen on suurpetohavaintojen määrän lasku sen vuoksi ettei niitä ilmoiteta ja kirjata rekistereihin aiempien vuosien laajuudessa. Nyt on tärkeää, että kaikki petohavaintoja tekevät ilmoittavat havainnoistaan riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille, MTK:n kenttäjohtaja ja riistapolitiikan asiantuntija Timo Leskinen kommentoi.