Näillä paikkakunnilla maksut kurittavat mökkiläisiä eniten
Kunta- ja aluekohtaisissa maksuissa on vuodessa jopa satojen eurojen ero riippuen mökkipaikkakunnasta, selviää Omakotiliiton vertailusta.
Omakotiliitto vertaili 25 suurimman mökkipaikkakunnan kiinteistövero-, sähkö- ja jätemaksuja.
Vertailun mukaan kaikkein korkeimmat maksut olivat Savonlinnassa, Kuopiossa, Kangasalla ja Mikkelissä. Esimerkiksi Savonlinnassa maksuihin menee vuodessa lähes 1 300 euroa.
Vertailun kunnista matalimmat maksut, noin 630 euroa, ovat Pohjanmaan Mustasaaressa. Seuraavaksi matalimmat maksut olivat Oulussa, Porissa ja Rovaniemellä.
Paikkakuntakohtaisesti määräytyvät kustannukset ovat korkeimpia niissä kunnissa, joissa on myös eniten mökkejä. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna eniten mökkejä oli Kuopiossa. Mikkelissä mökkejä oli toiseksi, Paraisilla kolmanneksi ja Savonlinnassa neljänneksi eniten.
Keskimäärin mökkien kunta- ja aluekohtaisiin maksuihin menee suomalaisilla noin 960 euroa vuodessa. Mukana vertailussa oli yhteensä lähes 150 000 kesämökkiä, mikä kattaa noin 30 prosenttia Suomen mökeistä.
Omakotiliitto on tehnyt vertailua kunta- ja aluekohtaisista maksuista vuodesta 2019 lähtien. Viimeisen kuuden vuoden aikana kunta- ja aluekohtaiset maksut ovat nousseet suosituimmilla mökkipaikkakunnilla keskimäärin noin neljänneksellä.
Viime vuodesta maksut ovat nousseet maltillisesti, keskimäärin noin kymmenen euroa. Eniten nousua on tullut jätemaksuihin, jotka ovat nousseet keskimäärin lähes kuusi prosenttia. Kiinteistövero on puolestaan noussut yhden prosentin ja sähkömaksu vajaan prosentin viime vuodesta.
Viime vuoteen verrattuna maksut ovat nousseet vertailukunnista eniten Kouvolassa, jossa nousua tapahtui 12 prosenttia eli 85 euroa.