Miten maaseudulla voi varautua poikkeustilanteisiin? – Asiantuntija nostaa esiin muutaman esimerkin
Suomalaisilla kylillä ja paikallisyhteisöillä on vielä paljon tehtävää, jotta ne olisivat riittävän varautuneita mahdollisiin häiriö-, poikkeus- ja kriisitilanteisiin.
Sitä mieltä on Suomen Kylät ry:n projektipäällikkö Ritva Pihlaja. Hän vetää järjestön viime syksynä käynnistämää Kylävara-hanketta.
Varautumisesta on Suomessa puhuttu paljon etenkin Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Kotitalouksia on esimerkiksi opastettu varautumaan välttämättömillä tarpeilla 72 tunnin ajaksi.
Mutta mitä kylät ja pienet paikalliset yhteisöt voivat varautumisen nimissä tehdä? Se on Pihlajan mukaan monille sangen uusi asia, jota ei vielä oikein tunnisteta.
Syytä kuitenkin olisi. Pihlajan mukaan kotitalouksien varautuminen on erittäin tärkeää, mutta kaikissa tilanteissa se ei välttämättä riitä. Tarvitaan ratkaisuja, joissa paikallisyhteisö voi tukea ja auttaa yksilöitä tai kotitalouksia selviämään paremmin.
– Sanoisin, että maaseudulla ihmiset ovat varautuneet hyvin. He ovat tottuneet pärjäämään esimerkiksi pitkien sähkökatkojen aikana sekä sienestämään, marjastamaan, kalastamaan, metsästämään ja säilömään kellarit ja pakastimet täyteen.
– Mutta sitten on monia tilanteita, joissa yhteisön tarjoama tuki ja turva on todella tärkeää tai jopa korvaamatonta. Tähän puoleen meidän hanke keskittyy.
Tarve varautumista pohtivalle hankkeelle tuntuu Pihlajan mukaan olevan suorastaan huutava. Kysyntää on hänen mukaansa paljon.
– Minulla on yli 30 vuoden kokemus kylien ja maaseudun kansalaistoiminnan kehittäjänä ja tutkijana, enkä ole koskaan aiemmin kokenut tällaista pyöritystä. Aihe kiinnostaa nyt todella paljon eri puolilla Suomea.
Varautuminen ei tarkoita vain turvallisuuspoliittiseen kriisiin tai sotatilaan varautumista, Pihlaja tähdentää.
Hän huomauttaa, että Suomessa on paljon todennäköisempää joutua esimerkiksi keskelle pitkäkestoista sähkökatkoa tai tilannetta, jossa vesijohtovesi on syystä tai toisesta käyttökelvotonta.
Kriisi kyläyhteisölle on sekin, jos iso säiliörekka kaatuu keskelle valtatietä ja säiliön sisältö purkautuu luontoon. Myös erilaiset väkivallanteot koskettavat aina koko paikallisyhteisöä.
– Voisi sanoa, että varautuminen tarkoittaa kaikenlaisiin yllättäviin tilanteisiin varautumista. Ne tilanteet tulevat aina eteen yhtäkkisesti. Haluamme herätellä suomalaisia miettimään, miten silloin toimitaan ja miten siihen varaudutaan.
Rahoituksensa lokakuussa alkanut hanke saa Euroopan maaseuturahastosta. Kaksivuotinen hanke on valtakunnallinen.
Vaikka kylien ja paikallisyhteisöjen varautumisessa onkin vielä paljon tehtävää, ei työtä ole Pihlajan mukaan tarvinnut aloittaa nollista.
Monilla alueilla on jo vuosia tehty kylien varautumissuunnitelmia ja kehitetty toimintatapoja. Alueellista vaihtelua on kuitenkin paljon.
– Me tarjoamme tiedollista tukea, neuvoja ja sparrausta toiminnan käynnistämisessä ja ylläpidossa. Samalla pyrimme tuomaan kylät osaksi tätä laajempaa kokonaisturvallisuudesta käytävää ajankohtaista keskustelua
Hankkeen tärkein tehtävä on Pihlajan mukaan hahmotella kylille ja paikallisyhteisöille samanlainen varautumisen konsepti kuin kotitalouksille annettu 72 tunnin ohje.
Pihlaja puhuu työkalupakista, joka tarjoaisi selkeitä ratkaisuja varautumiseen.
Vielä hänellä ei kuitenkaan ole antaa suoria ohjeita siihen, miten kylien ja paikallisyhteisöjen kannattaisi varautua. Hanke on vasta alkuvaiheessa.
Kylät ovat myös keskenään hyvin erilaisia, Pihlaja huomauttaa. Siksi yksinkertaistettujen ohjeiden antaminen on hankalaa varsinkin, kun prosessi on vielä kesken.
Hänen mukaansa tässä vaiheessa on tärkeää, että kylissä ylipäätään käynnistyisi pohdinta siitä, millaisiin tilanteisiin olisi syytä varautua. Sen jälkeen työtä voi jatkaa yhteisen turvallisuussuunnitelman tekemisellä.
– Konseptista on välttämätöntä tehdä melko joustava, sillä Suomi on iso maa ja mahdolliset riskitkin erilaisia. Jos esimerkiksi turvallisuuspoliittisessa mielessä Suomessa alkaisi tapahtua jotain vakavampaa, Itä-Suomessa tilanne on silloin aivan eri kuin lännessä.
Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Pihlaja mainitsee kylätalot. Niissä on hänen mukaansa paljon potentiaalia varautumisen näkökulmasta.
Kylätaloja löytyy eri puolilta Suomea. Niitä voisi Pihlajan mukaan varustaa eräänlaisiksi kylävalmiustaloiksi, joihin olisi hankittu mahdollisen poikkeustilanteen varalle erilaista tarpeellista varustusta.
– Se voisi tarkoittaa esimerkiksi aggregaatin hankintaa sähkökatkojen varalle. Tai pelkästään sähköllä lämpiävän talon muuttamista myös puulämmitteiseksi, jotta kylätalo voisi toimia pitkän sähkökatkon aikaan evakuointipaikkana.
Pihlaja kehottaa miettimään asioita tarkkaan. Mistä esimerkiksi saadaan juomavettä poikkeustilanteessa? Miten järjestetään vessat? Mihin aggregaatin tehot riittävät? Olisiko syytä hankkia makuualustoja? Entä sydäniskuri?
Myös sitä kannattaa miettiä, miten kylien iäkkään väestön kanssa toimitaan poikkeuksellisissa tilanteissa. Kuka heitä auttaa? Miten ja missä heitä autetaan?
Tiedonkulkua ei sovi unohtaa. Pihlaja kannustaa miettimään, miten viestintää hoidetaan silloin, kun sähköt ovat poikki ja puhelimet, televisiot tai radiot eivät toimi.
Tärkeää olisi harjoitella tilanteita etukäteen. Harjoitustilanteissa usein huomataan monia käytännön tilanteen kannalta olennaisia seikkoja, joita ei etukäteen osaa arvata.
Kenties olennaisinta Pihlajan mukaan on kuitenkin henkinen kriisinkestävyys.
Se nostettiin kärkeen myös alkuvuodesta julkaistussa valtioneuvoston Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa.
Pihlajan mukaan henkisen kriisinkestävyyden merkitys on ymmärretty Ukrainan sodasta saatujen kokemusten ja tietojen pohjalta.
– Yksinkertaistetusti kyse on siitä, millainen henkinen kantti meillä on ottaa vastaan poikkeukselliset tilanteet, pärjätä niissä ja myös toipua niistä. Sitä on tärkeää miettiä.
Pihlaja korostaa, että hankkeen tarkoitus on lisätä turvallisuuden tunnetta.
– Tämä maailman tilanne herättää varmasti meissä kaikissa huolta, pelkoa ja ahdistusta. Kylävara-hankkeen tarkoitus on keventää sitä huolikuormaa miettimällä yhdessä, miten me varaudumme siihen, jos jotain poikkeuksellista tapahtuu.