Miksi Suomi ei ole mukana Ruotsin, Tanskan ja Norjan puolustusyhteistyösopimuksessa? – Näin kommentoi puolustusministeri Kaikkonen
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on perustellut lyhyesti Twitterissä, miksei Suomi ole mukana Ruotsin, Tanskan ja Norjan puolustusyhteistyösopimuksessa.
Kaikkonen kirjoittaa, että kyseisen kolmikon yhteistyö on samanlaista kuin Suomen, Ruotsin ja Norjan vuosi sitten sopima puolustusyhteistyö.
– Molemmissa hankkeissa on omat alueelliset painotuksensa, siksi kokoonpanot ovat erilaiset, Kaikkonen kirjoittaa.
Tieto Ruotsin, Norjan ja Tanskan välisestä puolustusyhteistyöstä on herättänyt jonkin verran hämmennystä suomalaismedioissa perjantain aikana. Suurin kysymys on ollut se, miksi Suomi ei ole mukana sopimuksessa.
Asiasta ovat kirjoittaneet muun muassa Iltalehti ja Demokraatti.
Svenska Yle uutisoi jo torstaina, että Ruotsi allekirjoittaa perjantaina sopimuksen puolustusyhteistyön syventämisestä kahden Nato-maan eli Tanskan ja Norjan kanssa.
Asian vahvisti Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist SVT:n ja Ruotsin TV4:n haastatteluissa.
TV4:lle Hultqvist korosti muun muassa kasvanutta Venäjän uhkaa, joka on yksi syy sopimukselle.
– Venäjä on valmis käyttämään sotilaallista voimaa saavuttaakseen poliittisia tavoitteitaan ja päämääriään, Hultqvist summasi.
Hänen mukaansa Norjaa, Tanskaa ja Ruotsia huolettaa turvallisuustilanteen heikkeneminen muun muassa Juutinrauman ja Pohjanmeren alueella.
Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Huhtanen kirjoitti perjantaina analyysissään, ettei Suomen jääminen sopimuksen ulkopuolelle ole huolta herättävä asia, vaan sopimus kertoo Pohjolan syvenevästä puolustusyhteistyöstä, jossa Suomi on keskeisenä Venäjän rajamaana tiiviisti mukana.
Huhtasen mukaan sopimus tukee osaltaan laajempaa pohjoismaista puolustusyhteistyötä eli Nordefcoa (Nordic Defence Cooperation). Suomi toimii tänä vuonna Nodefcon puheenjohtajamaana.