Mikko Kärnä vaatii hallitusta julistamaan maaseutu- ja maataloushätätilan
Hallituksen on julistettava Suomeen maaseutu- ja maataloushätätila, vaatii keskustan kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä.
Kärnä kirjoittaa tiedotteessaan, että kesäsään ääri-ilmiöt ovat koetelleet maaseutua ja maataloutta poikkeuksellisen voimakkaasti.
– Kesän myrskyjen metsille aiheuttamat tuhot ovat mittavia ja juuri parhaillaankin syksyn sato on paahtumassa pelloille. Ilmastonmuutoksen edetessä on myös aivan selvää, että tämä kesä ei jää ainutkertaiseksi. Hallituksen olisi syytä julistaa maaseutu- ja maataloushätätila. Näin toimimalla se voisi osoittaa, että tilanne otetaan vakavasti, Kärnä toteaa.
Kansanedustajan mukaan metsänomistajille ja viljelijöille olisi suunnattava välittömästi lisää tukitoimia. Hän peräänkuuluttaa myös panostuksia viljelymenetelmien kehittämiseen ilmaston muuttuessa.
– On äärettömän tärkeää, että suhtaudumme asiaan vakavasti ja ennakoivasti. Kun ilmasto muuttuu, on viljelymenetelmien ja lajikkeiden muututtava mukana. Asiaan tulisi panostaa tutkimuksella ja kokeiluilla. Kukaan ei varmasti halua, että Suomen huoltovarmuus ja maatalous sulavat altamme kuin muoviastia mikroaaltouunissa. Maaseudun ja maatalouden elinvoimasta on nyt pidettävä erityistä huolta.