Mika Kari STT:lle: En tavoittele ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävää
SDP:n kansanedustaja Mika Kari ei tavoittele eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävää. Kari kertoo STT:lle punninneensa asiaa eri kanteilta ja päätyneensä siihen, ettei tällä kertaa lähde kisaan.
Kari sanoo olevansa erittäin otettu laajasta tuesta, jota hän on saanut oman ryhmän edustajilta ja myös muiden puolueiden kansanedustajilta yli hallitus–oppositio-rajojen.
– Kolikon toinen puoli on se, että työpöydälläni on paljon muita asioita jo valmiiksi, ja yritän sillä osalla palvella isänmaata parhaan mahdollisen mukaan. Tässä täytyy suhteuttaa nämä kaikki tekemiset käytettävissä olevaan aikaan ja resursseihin, hän perustelee.
Kari istuu eduskunnan puolustusvaliokunnassa ja tiedusteluvalvontavaliokunnassa.
SDP:n eduskuntaryhmä valitsee uuden puheenjohtajan torstaina ryhmäkokouksessaan. Puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet kansanedustajat Johannes Koskinen, Miapetra Kumpula-Natri ja Ville Skinnari.