Merivoimien miinalautan karilleajo oli usean tekijän summa – ongelmia muun muassa roolituksissa
Merivoimien miinalautan viimevuotisen karilleajon taustalla oli useita syitä, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes). Miinalautta Pyhäranta ajoi karille Saaristomerellä elokuun loppupuolella.
– Karilleajo oli usean tekijän summa: maalilauttojen tarkkaa sijaintia ei ollut määritetty ennen niiden nostamista. Komentosillalla aluksen ohjailuun liittyvät tehtävät ja roolit vaihtuivat tiuhaan ja lopulta ymmärrys roolituksista uupui, kertoo tutkinnanjohtaja Risto Haimila Otkesista tiedotteessa.
Otkes on tapauksen johdosta antanut merivoimille kolme suositusta, jotka liittyvät muun muassa maalilauttojen käytön ohjeistukseen.
Kukaan ei loukkaantunut ampumaharjoituksen yhteydessä tapahtuneessa karilleajossa. Se ei aiheuttanut myöskään ympäristövahinkoja. Otkes tiedotti tutkinnan valmistumisesta keskiviikkona.