Mediat: Perussuomalaiset esittää tänään epäluottamusta Pekka Haavistolle – "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin"
Perussuomalaiset aikoo esittää tänään epäluottamusta ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.).
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoi asiasta jo eilen MTV:lle ja on tänään vahvistanut asian Ylelle.
– Perussuomalaiset katsoo, että lakia rikkonut ministeri ei voi jatkaa ministerinä, Tavio sanoi MTV:lle.
Perustuslakivaliokunta totesi keskiviikkona Haaviston toimineen lainvastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin.
Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty.
– Perustuslakivaliokunta on todennut ulkoministerin rikkoneen lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin perustuslain toisen pykälän mukaisesti, Tavio perustelee epäluottamuksen esittämistä Ylelle.
Perussuomalaiset oli Ylen mukaan odottanut, että Haavisto jättäisi itse paikkansa ulkoministerinä saatuaan valiokunnalta moitteet.