Mediat: Georgian parlamentti hyväksyi kiistellyn lain ulkomaisesta vaikuttamisesta – EU:lta vakava varoitus
Georgia
Georgiassa parlamentti on hyväksynyt hallituksen kiistellyn lakiesityksen ulkomaista vaikuttamista vastaan, kertovat paikalliset mediat.
Äänestystä lain kolmannessa ja ratkaisevassa käsittelyssä edelsi pitkä istunto, jossa tunteet kuumenivat ajoittain tappeluksi kansanedustajien välillä.
Parlamenttirakennuksen ulkopuolelle pääkaupungissa Tbilisissä oli kokoontunut tuhansia lakia vastustavia mielenosoittajia.
Euroopan komissio varoitti vain hetki ennen äänestystä lain vaikeuttavan vakavasti Georgian tavoitetta päästä EU:n jäseneksi.
Tiedottaja Peter Sano toisti EU:n kannan asiaan samaan aikaan kun Georgian parlamentti oli koolla lain kolmannessa ja viimeisessä käsittelyssä.