"Me-henkeä tämä puolue kaipaa" – keskustakonkari Helena Pakarisen ympärille syntyy yhdistyksiä, koska yhdessä tekeminen koukuttaa

Henkilö

Helena Pakarinen on elävä esimerkki siitä,  miksi  Suomi on yhdistysten luvattu maa.  

Jos  joku  asia pitää  hoitaa, Pakarinen ei tyydy vain valittamaan, vaan  käärii hihat, kokoaa porukan  ja ryhtyy hommiin.   

Keskustan poliittisena sihteerinä työskentelevä  tehopakkaus  tunnustaa olevansa viimeisen  päälle  järjestöihminen  myös työnsä ulkopuolella.   

– Suuni ei pysy kiinni,  ja siitä yleensä seuraa tehtäviä, hän naurahtaa  puoluetoimistolla  Töölössä. 

Pakarisella on Helsingissä  asunto  työviikkoja varten, mutta varsinainen koti sijaitsee lähes 500 kilometrin päässä Tohmajärvellä.   

Pakarinen  muutti sinne miehensä kanssa  kahdeksan vuotta sitten  ja harmitteli  uuden kotikylänsä  vähän nuhjuista ilmettä ja  negatiivista  ilmapiiriä.   

– Siellä ei ollut  vielä  kyläyhdistystä,  joten  sellainen tietysti perustettiin. 

Kyläyhdistyksen voimin on tehty jo vaikka mitä:  raivattu  pusikoituneita  tienvarsia,  purettu  hylättyjä  taloja, laitettu  kävelyteiden varsille  penkkejä  ja  kukkaistutuksia  sekä  pidetty  valokuvanäyttely alueen historiasta.   

Entiseen tiilitehtaaseen kuuluneita tekolampia  on kunnostettu ja  niiden ympärille tehdään  ulkoilureittejä. Ikäihmisille  on viety puita liiteriin asti.  

Kyläyhdistyksen ansiosta  pikkujouluja, uusiavuosia ja  juhannuksia  juhlitaan nykyisin  porukalla.  

Ja tietysti Pakarinen  oli välittömästi muuttonsa jälkeen myös ehdolla kuntavaaleissa, kuten aiemmalla paikkakunnallaan Askolassakin.   

– Nimeltä tunsin silloin ehkä 10 ihmistä ja sain vaaleissa kuitenkin 30 ääntä,  joten  ihmettelen, mistä ne  tulivat. 

Pakarinen vaikuttaa nyt kunnanvaltuustossa  ja -hallituksessa, kunnallisjärjestön puheenjohtajana,  Rautalammin  Pakaristen  sukuseuran  vetäjänä, Keskustan Lehtimiesten toiminnanjohtajana, toimii Martoissa  ja hoitaa  työkseen keskustan kunta- ja maakunta-asioita.   

Vanhempainyhdistyksiäkin  syntyi  aikanaan  sinne, missä  Pakarisen  neljä nyt jo aikuista lasta kulloinkin opiskelivat.  

Toistakymmentä vuotta kestänyt ura vanhempainyhdistyksissä huipentui puheenjohtajuuteen maineikkaassa helsinkiläisessä Ressun lukiossa.   

Askolassa  asuessaan  Pakarinen  oli touhuamassa  lapsille yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja.   

– Kaikki eivät  olleet  urheilussa  niin hyviäkään, mutta jokainen sai kisoista pienen palkinnon.  Tärkeintä oli, että lapset saatiin liikkumaan ja kaikille  jäi hyvä mieli. 

Keskustan järjestötoimintakin  kaipaisi  uudenlaista energiaa.

Kokoukset tuntuvat usein olevan paikallisen toiminnan tärkein muoto, Pakarinen harmittelee.   

Asialliset hommat  pitää  tietysti hoitaa, mutta muuten  mukavan  yhdessä tekemisen pitäisi  olla tärkeintä, hän korostaa.   

– Muodolliset  kokoukset voidaan nuijia  tarvittaessa  nopeasti. Keskustan  toiminnan pitäisi  lähteä ihan muusta tarpeesta kuin  muodollisesta  päätöksenteosta  tai kokoustamisen ilosta. 

Pakarinen muistuttaa, että kuntavaalitkin  pidetään paikallisten asioiden hoitoa varten.   

– Puolueen jäsenyys ei ole siinä se tärkein juttu, vaan halu vaikuttaa oman elämänpiirin asioihin.   

Pakarinen muistaa Suonenjoella viettämästään lapsuudesta, kuinka keskustanaiset veivät leivonnaisia vanhainkoteihin,  lauloivat ja seurustelivat asukkaiden kanssa.   

–  Nytkin toimintaa voisi rakentaa hyväntekeväisyyden tai vaikkapa kulttuurin ympärille. Kulttuuri on  valitettavasti  jäänyt keskustassa paitsioon. 

Kuusikymppisiään tänä vuonna juhlinut  Pakarinen on tehnyt nuoruuden harrastuksestaan itselleen ammatin.   

Hän päätyi  teini-iässä keskustanuoriin  samalla  Tyyrinmäen  kylällä asuneen  Markku Rossin  houkuttelemana. Rossi teki sittemmin pitkän uran keskustan kansanedustajana.   

– Keskustanuoret järjesti  Suonenjoella  kaikenlaisia kursseja, koulutuksia ja  innostavia  tapahtumia, Pakarinen kertoo.  

Nurmeksessa pidetyistä  vuoden 1975  Suvijuhlista  hänen  mieleensä  ovat jääneet kurainen pelto, tuhannet  keskustanuoret eri puolilta Suomea ja presidentti Urho Kekkosen tumma hahmo eturivissä. 

Pakarinen sanoo oppineensa töiden  tekemisen  ja arvostamisen  lapsuudenkodistaan, jossa  asui seitsemän lasta, vanhemmat ja isovanhemmat.   

– Se oli sen  ajan  tavanomainen maatila, 10 hehtaaria peltoa ja seitsemän lehmää, ja sillä mentiin.   

Pakarinen teki kaikenlaisia tilan töitä ja hankki tienestejä Suonenjoen maankuuluilla mansikkapelloilla.  Nuoria tuli Suonenjoelle  töihin  ympäri Suomen.  

–  Vieläkin  minun  on vaikea  ymmärtää, jos joku sanoo, että  “ei kuulu  mun  hommiin”. Jos vain on aikaa, niin totta kai tehdään. Ei ole hienompia tai huonompia töitä, on vain töitä  ja asioita, joita viedään eteenpäin. 

Tyyrinmäen  tyttö  kirjoitti pitkästä matematiikasta laudaturin, mikä aukaisi tien Helsinkiin opiskelemaan kansantaloustiedettä.   

Pakarinen teki opintojen ohessa  töitä muun muassa  Kansaneläkelaitoksella  ja Tilastokeskuksella, ja suoritti virkamiesharjoittelunsa silloisessa työvoimaministeriössä.   

Vuonna 1987 Pakarinen oli äitiysvapaalla, kun Elinkeinoelämän keskusliitto  EK:n  edeltäjä, Suomen Työnantajain Keskusliitto STK kutsui hänet työvoimatutkijaksi.   

Neljä vuotta myöhemmin Pakarinen haki avointa paikkaa keskustan koulutussihteerinä ja sai sen.   

– Etelärannassa työni ei sytyttänyt sydämessä asti, mutta puolueen leivissä koen seisovani asioiden takana.   

Pakarinen ja Ilkka Miettinen muodostavat nykyisin puoluetoimistolla poliittisen valmistelutiimin. He ovat molemmat tulleet taloon  jo vuonna 1991.   

Helena tekee esimerkin kautta, Miettinen kuvailee pitkäaikaista työkaveriaan.   

–  Hän ei  pelkästään kehota muita lähtemään ehdokkaiksi kuntavaaleihin,  vaan lähtee itsekin ensimmäisten joukossa.  Hän näkee järjestötyön arvon ja tekee sitä itse ahkerasti. 

Pakarinen on nähnyt työuransa aikana keskustan nousuja ja laskuja.  Hän ei usko, että aurinko laskee puolueelle tälläkään kertaa.    

Pakarista ärsyttää väite siitä, että keskusta olisi vain maaseutuväestön puolue, jonka kannatus romahtaa väistämättä, kun väki muuttaa kaupunkeihin.   

–  Kannattajakunnassamme  on kaikenlaisia ihmisiä, mutta meihin  lyödyn  leiman  muuttaminen on vaikeaa.

Nyt täytyy tehdä kirkkaaksi se, miksi keskusta on olemassa, Pakarinen sanoo. 

– Jos menet tästä kysymään kadulla käveleviltä ihmisiltä kolmea keskeistä asiaa, joita keskusta ajaa, vastaukset olisivat varmasti erilaisia kuin itse  kuvittelemme. 

Pakarinen keksii helposti neljäkin tärkeintä asiaa keskustalle.  

Niihin kuuluvat  perheet, kaikkien alueiden puolustaminen, itsensä kehittäminen ja tasapainoinen luontosuhde.   

Pakarinen nostaa  puolueessa kokemistaan vaiheista erityisen innostavaksi ajan, jolloin  valmistauduttiin kevään 2015 eduskuntavaaleihin.   

Puolue oli oppositiossa ja sitä johti Juha Sipilä.   

– Hän käytti tässä talossa paljon aikaa,  meillä oli yhteinen  tekemisen meininki.   

–  Joskus häiritsee,  kun ihmiset korostavat omaa rooliaan ja puhuvat minä-muodossa.  Itselleni se on aina me. Meillä on se yhteinen keskustan tavoite,  jonka eteen teemme töitä. Me-henkeä tämä puolue kaipaa.