Kysely: Matkailu- ja ravintolayrityksistä konkurssia pelkää jo yli neljännes – etujärjestö vaatii moninkertaista tukea ja alv-alennusta
Matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä konkurssia pelkää jo yli neljännes, kertoo alan etujärjestö MaRan tuore kysely.
Kyselyn mukaan konkurssiuhan alla seuraavan puolen vuoden aikana kertoo olevansa 28 prosenttia alan yrityksistä. Luku on järjestön kyselyissä noussut tasaisesti viime kesästä, jolloin se oli 10 prosenttia.
Järjestö vaatii neljättä kustannustukikierrosta, josta suurten ja keskisuurten yritysten maksimituki nostettaisiin 10 miljoonaan euroon. Aiemmilla hakukierroksilla enimmäissumma on ollut puoli miljoonaa euroa. Kolmannen hakukierroksen odotetaan alkavan myöhemmin tänä keväänä.
MaRa toivoo, että ravintolaruuan arvonlisävero alennettaisiin viiteen prosenttiin vuoden ajaksi. Järjestö toivoo asiasta hallitukselta päätöstä ensi viikon kehysriihessä.
Järjestön toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan keino auttaisi saamaan rahoja työntekijöiden palkkojen ja muiden laskujen maksuun, kun rajoitustoimia puretaan ja työntekijöitä kutsutaan takaisin töihin. MaRan mukaan keino kohtelisi yrityksiä kilpailuneutraalisti ja olisi hallinnollisesti yksinkertainen toteuttaa.
– Ravintolaruoan sekä matkailuun, majoitukseen ja tapahtumiin liittyvien arvonlisäverojen alentaminen olisi nopea keino saada yritysten kassoihin rahaa palkkojen ja muiden laskujen maksuun, Lappi sanoo tiedotteessa.
Tällä hetkellä ravintola- ja ateriapalveluiden alv-kanta on 14 prosenttia ja majoituspalveluiden 10 prosenttia.
Ravintolat ovat keväällä olleet täysin suljettuja suuressa osassa maata ulosmyyntiä lukuun ottamatta. Täyssulun odotetaan päättyvän tämän viikon sunnuntaihin. Niiden aukioloihin ja asiakasmääriin odotetaan kuitenkin tiukkoja rajoituksia.
– Valtioneuvosto ei toimi vastuullisesti, jos ruokaravintoloiden tulee lopettaa anniskelu klo 17 ja sulkea ovensa klo 18 sulun jälkeen. Myös terasseille tulee asettaa lievempiä rajoituksia. Niissä maakunnissa ja kunnissa, joissa tautitilanne on hallinnassa, tulee asettaa lievemmät rajoitustoimet tai ne tulee poistaa kokonaan, Lappi vaatii.
Juttua täydennetty ja otsikkoa muokattu klo 9.06.