Lukijalta: Kuluttajien heikko luottamus, tuottavuuden vaatimaton kehitys ja geopolitiikka talouskasvun jarruina
Valtiovarainministeriö (VM) arvioi joulukuun talousennusteessaan, että Suomen talouskasvu on heikkoa ja viivästyy lähivuosina.
Vaikka vienti lähtisikin vetämään, se ei yksin riitä kasvattamaan taloutta. Tilastokeskuksen mukaan viennin kotimaisen arvonlisän osuus bkt:sta on runsas 20 prosenttia. Työpaikoistakin syntyy 80 prosenttia kotimaisesta kulutuksesta.
Suomen julkinen velka on yli 240 miljardia, mikä on noin 89 prosenttia bkt:sta. Ensi vuonna sen ennustetaan olevan 91,6 prosenttia bkt:sta ja 92,4 prosenttia vuonna 2027. Työttömiä on noin 276 000.
Suomen vastuut EU:n yhteisvelosta olivat VM:n mukaan vuoden 2023 lopussa 40,8 miljardia. EU:n 90 miljardin Ukraina-laina rahoitetaan EU:n yhteisvelalla. Suomen vastuut EU:n yhteisveloista siis kasvavat.
EU:n Venäjä-pakotteet ovat Suomen talouskasvun yksi jarru. Pyöreän puutavaran tulo ja kauppa Venäjän kanssa loppuivat sekä venäläisten ostosmatkat Suomeen katkesivat. Itä- ja Kakkois-Suomi kärsivät eniten.
Suomen talouden heikkouksista keskeisin on kuitenkin vuodesta 2008 alkanut työn tuottavuuden vaatimaton kehitys. Lisäksi kotitalouksien säästäminen syventää julkisen talouden alijäämää entisestään.
Talous on pitkälti myös psykologiaa. Kun VM:n virkamiehet antavat ymmärtää, että tällä vaalikaudella voidaan tarvita vielä jopa 1,4 miljardin lisäsopeutusta, ja ensi vaalikaudella seuraavan hallituksen on sopeutettava 7–12 miljardia, ihmiset pelkäävät leikkauksia sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. He säästävät ”pahojen päivien” varalle.
Jotta talous saataisiin kasvuun, valtion ja yritysten on satsattava tutkimukseen ja tuotekehitykseen, sillä Suomi tarvitsee uusia innovaatioita. Se taas edellyttää, että matematiikan ja luonnontieteiden opetukseen panostetaan peruskoulujen ala-asteelta lähtien nykyistä perusteellisemmin ja huomattavasti enemmän. Insinöörit, arkkitehdit ja taloustieteilijät ovat parhaita innovaattoreita.
Pitkän matematiikan kirjoittaneet ylioppilat saavat melko helposti yliopistoista opiskelupaikan. Esimerkiksi Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden koulutusyksiköstä vastavalmistuneista työllistyy heti valmistuttuaan 96 prosenttia.
Taito Taskinen
Kuopio
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/