Lopun alku natseille 80 vuotta sitten – Hitlerin jääräpäisyys maksoi itärintaman ja järkyttävän määrän ihmishenkiä
Tasan 80 vuotta sitten natsi-Saksan sotaonni kääntyi ratkaisevasti itärintamalla.
Toinen maailmansota oli alkanut kansallissosialistista valtiota johtaneen Adolf Hitlerin kannalta suotuisasti. Saksa voitti Puolan muutamassa viikossa, eikä paljoa kauempaa nokka tuhissut Tanskan, Norjan ja suurvalta Ranskankaan kanssa.
Tämä antoi itseluottamusta saksalaisille, mutta myös muille sokeaa uskoa Saksaan.
Eniten itseluottamusta sai Hitler itse. Hän luuli kykenevänsä millaisiin sotasaavutuksiin tahansa.
Tämä asenne sai kolauksen, kun itärintamalta alkoi tulla yhä huonompia uutisia.
Saksa oli hyökännyt voimansa tunnossa etenkin maantieteellisesti mutta myös sotilaallisesti valtavaa Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941. Melkein loppuvuoteen asti Saksan salamasota eteni nimensä mukaisesti, lopulta lähelle pääkaupunki Moskovaa.
Talvi käänsi sotaonnen. Rintamalinjat jähmettyivät ja Neuvostoliitto sai joukkonsa kasaan ja suunnitelmat alulleen kaoottisten kuukausien jälkeen. Leningrad, nykyinen Pietari, selvisi raa’asta piirityksestä vuosien sitkeällä vastarinnalla.
Moskovassa taistelutahtoa kohotti se, että maan ja kommunistipuolueen johtaja Josif Stalin jäi kaupunkiin ja puhui joukoille joulukuussa 1941. Samalla karu talvi palveli hyvin siihen tottuneita neuvostojoukkoja, kun taas yli-itsevarmat saksalaiset olivat varautuneet vain kesävarusteilla.
Stalinin nimeä kantanut kaupunki, Stalingrad, oli eräs maailmansodan ratkaisevista paikoista.
Hitlerin virheisiin kuului ensiksikin joukkojen levittäminen liian laajalle. Eteläisillä rintamilla hän halusi sekä katkaista Neuvostoliiton vesireitit että varmistaa Kaukasuksen öljyn että vallata Stalinin nimeä kantaneen kaupungin propagandavoitto mielessään.
Kenraalit yrittivät varoittaa, mutta suorastaan pyhäksi nousseen johtajaperiaatteen (Führerprinzip) takia Hitlerin sanaa ei voinut kukaan kovin vakavasti vastustaa.
Marraskuussa 1942 tilanne Stalingradissa näytti Saksan kannalta lohduttomalta, vaikka vahvaa toivoa oli vielä lokakuussa ollut. Huoltoväylät toimivat huonosti, vilu ja nälkä vaivasivat, ja Neuvostoliitto uhkasi saartaa saksalaisjoukot. Tuossa vaiheessa saksalaisilla oli kuitenkin parempi aseistus käytössään, ja toivoakin nähtiin.
Neuvostoliitto kompensoi huonompaa aseistustaan suuremmalla ihmismäärällä ja kovalla kurilla. Perääntyminen omille tehtiin mahdottomaksi pistämällä poliittiset upseerit etulinjan taakse ampumaan vetäytyjät.
Taistelut olivat raakoja ja kuolleiden määrä nousi käsittämättömäksi. Kortteli korttelilta ja talo talolta puna-armeija ja Wehrmacht kohtasivat. Yksikin rakennus vaihtoi omistajaa peräti 14 kertaa yhden päivän aikana.
Stalingradin operaatiota johtanut kenraali Friedrich Paulus yritti vedota Hitleriin, että joukot saisivat vetäytyä. Hitler kielsi tämän ehdottomasti. Niin makealta voitto Stalinin nimeä kantavasta kaupungista olisi tuntunut, ettei natsipomo voinut muuta kuvitellakaan. Vastaavasti vetäytyminen olisi ollut arvovaltatappio.
Samalla perusteella Stalin halusi häätää saksalaiset Stalingradista. Hän kielsi siviiliväestön evakuoinnit, jotta armeija taistelisi entistä kovemmalla tahdolla.
Marraskuun 19. päivänä pelätyin tapahtui. Neuvostoliitto aloitti vahvan vastahyökkäyksen, ja 250 000 saksalaista jäi mottiin. Joukossa oli myös Saksan liittolaisia, lähinnä italialaisia ja romanialaisia.
Stalingrad, joka nykyään tunnetaan Volgogradina, sijaitsee kahden joen mutkien välissä. Idässä virtaa Volga, lännessä Don. Don muodostaa luonnollisen esteen itä–länsi-suunnassa, ja Saksa luotti Donin suojaavan taustaansa.
Donin rantaa etelästä käsin puolustivat italialaiset ja romanialaiset. Näiden varustus oli huonompaa kuin saksalaisilla, ja joukkoja oli myös merkittävästi vähemmän kuin mitä olisi tarvittu.
Neuvostoliitto käytti tilaisuutta hyväkseen ja katkaisi Saksan yhteydet tämän hallinnoimille alueille suurhyökkäyksellä.
Vielä hieman aiemmin Saksa olisi voinut vetäytyä järkeviin asemiin, mutta motista ei noin vain irtauduta. Eikä Hitler tähän suostunutkaan. Kaupunki piti pitää. Hän jopa ylensi Pauluksen marsalkaksi, ja muistutti samalla, ettei yksikään Saksan marsalkka ole ikinä antautunut.
Neuvostojoukkoja oli joka puolella ja kaikesta pulaa. Paitsi ammukset myös kylmä tappoi saksalaisia.
Saksa yritti huoltoa ilmasta. Tämä toimi heikosti, sillä ilmasilloilla oli mahdollisuus toimittaa vain verrattain pieniä määriä tarvikkeita. Huoltoetäisyys oli myös pitkä, mutta ilmaherruuden saksalaiset onnistuivat pitämään pitkään.
Stalingradia on pidetty käännekohtana itärintaman taisteluissa. Kuolonuhrienkin määrät olivat vallan hirmuiset.
Saksa ja sen liittolaiset menettivät taistelussa arviolta 850 000 miestä. Luku käsittää kuolleiden lisäksi haavoittuneet ja vangitut. Neuvostoliiton tappiot olivat melkein samaa luokkaa.
Neuvostoliitto vei vangiksi noin sata tuhatta saksalaista kevättalvella 1943 Saksan antauduttua. Näistä vain 6000 selvisi hengissä.
1960-luvulla Neuvostoliitto nimesi Stalingradin sankarikaupungiksi. Neuvostoliiton hajottua kaupungin nimi palautettiin Volgogradiksi. Nykyään Volgograd käyttää itsestään Stalingrad-nimeä natseista otetun voiton kunniaksi viitenä päivänä joka vuosi, alkaen toisen maailmansodan voitonpäivästä 9. toukokuuta.
Toinen maailmansota kesti Stalingradin taistelun päättymisen jälkeen vielä kaksi vuotta. Saksan tappio oli nyt alkuvuodesta 1943 varma, ja myös Saksan kanssa liitossa ollut Suomi alkoi etsiä tietä ulos sodasta.
Lähteitä:
Ailsby, Christopher; Kolmas valtakunta – Hitlerin Saksan tärkeimmät tapahtumat päivä päivältä (Gummerus 2005)
Newark, Tim; 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa (Gummerus 2002)
The Infographics Show-YouTube-kanava (englanniksi)
Toisen maailmansodan tärkeimmät tapahtumat väreissä-sarja (Netflix 2019)
