Lomamatkailu Lähi-itään vähenee, professori uskoo – "Aika harva suomalainen haluaa ottaa riskiä"
Lähi-idän tämänhetkisellä tilanteella on pitkäaikaisia vaikutuksia lomalentoihin alueelle, uskoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Jaakko Aspara.
Vaikka sotatoimet Iranissa ja lähialueilla päättyisivät piankin, etenkin lomamatkailu alueelle vähenee, Aspara ennustaa STT:lle.
– Vaikka lennot palautuisivat normaaleiksi, varmasti aika harva suomalainen haluaa ottaa tulevaisuudessa riskiä, että lentoja perutaan ja lomalta ei pääse takaisin kotiin, Aspara sanoi tiistaina.
Yksi Lähi-itään matkustamista hillitsevä tekijä voi olla Asparan mukaan myös pelko paluukustannusten moninkertaistumisesta. Ulkoministeriön viikonvaihteessa Arabiemiraateista palanneille suomalaisille järjestämän kotiutuslennon hinta matkustajaa kohti oli reilut 1 200 euroa.
Aspara sanoo, että esimerkiksi Arabiemiraattien ja Qatarin lentokentät ovat muodostuneet valtaviksi kansainvälisen lentoliikenteen solmukohdiksi erityisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja suljettua ilmatilansa.
Suomalaiset lomamatkustavat Asparan mukaan paljon muun muassa Dubaihin Arabiemiraatteihin. Maassa myös asuu paljon suomalaisia. Heille tilanne on huono, mutta yleisesti suomalaiset eivät ole lentomatkustamisen kannalta huonommassa tilanteessa kuin muidenkaan maiden kansalaiset.
– Tämä tilanne koskee kyllä melkein ihan kaikkia maailmanlaajuisesti, Aspara sanoi.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti lentoliikennettä, mutta nykyinen tilanne Lähi-idässä on Asparan mukaan erittäin poikkeuksellinen.
– Ehkä Irakin sodan aloitus vuonna 2003 oli saman mittaluokan asia.
Epävakaasta alueesta puhuttaessa on kysymys Asparan mukaan myös mielikuvista ja koetuista riskeistä.
– Kyllähän tässä jää takaraivoon sekä lentoyhtiöille että lentomatkustajille koettu mielikuva ja koettu riski siitä, että lentoja perutaan Lähi-idän alueella jatkossakin. Se mielikuva ja riski jäävät varmasti elämään kuukausiksi tai vuosiksi.
Analyysiyhtiö Inderesin analyytikon Kaisa Vanha-Perttulan mukaan geopoliittiset kriisit vaikuttavat hyvin herkästi lentoyhtiöihin.
– Lentoyhtiöiden toimintaympäristö on luonteeltaan altis geopoliittisille häiriöille, ja vastaavanlaisia tilanteita on nähty alalla useaan otteeseen viime vuosina, Vanha-Perttula sanoi STT:lle.
Vanha-Perttulan mukaan polttoaineen hinnan nousulla on lentosektorilla tyypillisesti dynaamisia vaikutuksia, eli lentoyhtiöt pyrkivät siirtämään kohonneita kustannuksia asiakkaille lippujen hintojen kautta.
Lentoyhtiö SAS ilmoitti tiistaina nostavansa hintojaan tilapäisesti lentopolttoaineen eli kerosiinin kallistumisen vuoksi. Finnairin viestinnästä puolestaan kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että myös Finnair nostaa lippujen hintoja. Polttoainekustannukset ovat noin kolmannes yhtiön kuluista, ja polttoaineen hinta on nyt tuplaantunut.
Vanha-Perttulan mukaan tilanteen vaikutukset Finnairin liiketoimintaan ovat olleet toistaiseksi hyvin rajalliset ja luultavasti myös jäävät sellaisiksi. Lähi-idän liikenteen osuus Finnairin liikevaihdosta on vain noin kolme prosenttia.
Vanha-Perttula uskoo, että kuluttajat eivät jää miettimään kriisejä.
– Historiallisesti matkustuskysyntä on kuitenkin palautunut kriisien jälkeen melko nopeasti.