Kymmenen vuotta sitten miljoonat ihmiset kokoontuivat televisioiden ääreen – Luvassa oli näyttävä spektaakkeli

Ulkomaat

Britannian kuningashuone on ollut viime aikoina perin ikävien asioiden äärellä. Kuningatar Elisabetin puoliso prinssi Philip kuoli huhtikuun alussa. Hautajaisia vietettiin pari viikkoa sitten.

Hautajaisten aikaan kohistiin prinssiveljesten Harryn ja Williamin kohtaamisesta, sillä prinssi Harry on aiheuttanut kuningashuoneelle runsaasti harmaita hiuksia erottuaan sen palveluksesta, muutettuaan Yhdysvaltoihin ja annettuaan vaimonsa kanssa paljon kohua herättäneen haastattelun, jossa hän arvosteli rajusti kuninkaallista instituutiota.

Mutta tänään torstaina 29. huhtikuuta on kuitenkin ilon päivä. Prinssi William ja herttuatar Catherine viettävät kymmenettä hääpäiväänsä. Pariskunta vihittiin avioliittoon Westminster Abbeyssa huhtikuun toiseksi viimeisenä päivänä vuonna 2011.

Hääpäivänä Lontoon kaduille oli kerääntynyt tuhansittain ihmisiä seuraamaan mittavaa spektaakkelia. Miljoonat ihmiset seurasivat tapahtumaa televisiosta ympäri maailmaa.

Vihkimisen suoritti Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams. Prinssi Williamin bestmanina toimi prinssi Harry, Catherinen morsiusneitona hänen siskonsa Pippa Middleton.

Catherine oli pukeutunut satiiniseen hääpukuun, jonka oli suunnitellut Alexander McQueenin muotitalon pääsuunnittelija Sarah Burton.

Suomessa kuninkaallista häätapahtumaa seurasi Ylen mukaan 700 000 katsojaa.

Prinssi Williamilla ja herttuatar Catherinella on kolme lasta. Prinssi George syntyi vuonna 2013, prinsessa Charlotte vuonna 2015 ja prinssi Louis 2018.

Prinssi William on Britannian kruununperimysjärjestyksessä toisena isänsä prinssi Charlesin jälkeen. Williamin jälkeen kruununperimysjärjestyksessä on hänen poikansa George.