Kulmuni torjuu Hokkasen haaveen – ei yhteistä aatepohjaa halla-aholaisten kanssa
Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni ei löydä yhteistä aatepohjaa halla-aholaisten perussuomalaisten kanssa.
– Ero löytyy vilkaisemalla rinnan Jussi Halla-ahon blogikirjoituksia ja keskustan valmisteilla olevaa uutta periaateohjelmaa, Kulmuni sanoo.
Hän kommentoi facebookissa ex-päätoimittaja Kari Hokkasen blogikirjoitusta alkiolaisesta allianssista.
Hokkasen mielestä keskustan, perussuomalaisten ja sinisten kannattaisi aloittaa yhteistyö-, jopa yhdistysmiskeskustelut. Hän muistutti, että perussuomalaisten edeltäjä SMP syntyi Veikko Vennamon erottua maalaisliitosta 1950-luvulla.
Halla-aho valittiin kesällä perussuomalaisten johtoon, minkä jälkeen sinisten ryhmä erosi puolueesta.
Kulmuni perustelee keskustan ja Jussi Halla-ahon näkemyseroa luettelemalla puolueensa valmisteilla olevan periaateohjelman linjauksia:
– Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Syrjinnälle, rasismille, vihapuheelle ja kiusaamiselle emme anna mitään sijaa…Suomen pitää olla maa, jossa ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti.
Ja vielä:
– Samat oikeudet ja velvollisuudet koskevat kaikkia. Edellytämme kaikilta Suomessa asuvilta yhteiskuntamme lakien ja pelisääntöjen noudattamista.
Aatehistoriaa miettiessään Kulmuni nostaa esille myös keskustan ja vihreiden yhteiset lähtökohdat.
Molemmat kantavat huolta ympäristöstä ja jälkeemme tulevista, Ne myös tiedostavat ylikulutuksen vallan sekä korostavat henkisiä arvoja ja hyvinvointia.
Kulmuni huomauttaa kuitenkin, että keinot ovat kovin erilaiset. Hän katsoo, että vihreät ovat monin paikoin erkaantuneet suomalaisten todellisesta arjesta; heillä maan viljely ja varjelu vääntyvät kaiken museoinniksi.