Kirjailija Matti Mäkelä puolustaa maaseutua ja närkästyy punavihreiden vallasta – "He määrittävät tällä hetkellä Suomessa, mikä on oikein ja mikä väärin"
Hammaslahden taajama uinuu. Kylänraitilla ajaa muutama auto, iäkäs nainen potkuttelee kohti ruokakauppaa, kirkon mäellä ovat juuri päättyneet hautajaiset.
Raitilta pitää ajaa vielä vajaa kymmenisen kilometriä, että tullaan Nivan kylään.
Täällä peltotilkkujen ja metsäsaarekkeiden keskellä asuu kirjailija ja esseisti Matti Mäkelä. Viime vuosina hän toiminut myös Suomenmaan blogistina.
Seutu ei voisi olla mattimäkelämäisempi.
Hänet tunnetaan kylien ja maaseutuyhteisöjen ärhäkkänä puolustajana. Kirjoituksissa punavihreät saavat kyytiä. Teksteissä myös kauhistellaan kaupunkilaisten asumista betonista rakennetuissa pikkuluukuissa.
Mistä tämä kritiikki oikein kumpuaa?
– Sitä olenkin miettinyt, että mitä minä tästä oikein melskaan, Mäkelä naurahtaa kotinsa sohvalla.
Toisella kädellään hän silittää jalkojensa juuressa loikoilevaa kultaistanoutajaa, Taikaa.
– En minä kaupunkilaisia mitenkään vihaa. Ihmiset saavat puolestani asua Helsingissä, mutta vastustan sellaista vanhakantaista ajatusta, että maalaiset myyvät helsinkiläisille kauppatorilla voita, hän jatkaa.
Mäkelä on syntynyt Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla, mutta asunut pitkään myös Helsingissä. Nivan kylälle hän muutti 2000-luvun alkupuolella.
Mäkelän mukaan Suomessa on vallalla ajattelutapa, jossa maalla asuvat nähdään ”kaupunkilaisten kustannuksella eläjiksi”. Sellainen kertoo hänen mielestään puhtaasta riidanhalusta ja vastakkainasettelusta.
– Toivon, että erilaisia elämäntyylejä, asumispaikkoja ja ammatteja voitaisiin kunnioittaa.
Miksi hän sitten vastaa itsekin keskusteluun provosoivasti, on pakko kysyä. Mäkelän mukaan kolumnien ja esseiden luonteeseen kuuluu kärjistäminen.
– Eihän niissä voi loputtomiin pyöritellä, että toisaalta ja toisaalta. On sanottava räväkästi, jotta viesti menee läpi.
On sanottava räväkästi, jotta viesti menee läpi.
Matti Mäkelä
Kaupunkien asettaminen etusijalle niin päätöksenteossa kuin julkisessa keskustelussakin on Mäkelän mielestä valitettava tosiasia.
Sen osoittaa hänen mukaansa jo maaseudusta paljon käytetty käsite ”syrjässä valtakeskittymistä”. Sitä termiä myös toimittaja tässä haastattelussa tuli Mäkelälle tarjonneeksi.
– En hyväksy sitä käsitettä, hän sanoo.
Mäkelän mielestä yhteiskunta on kulkenut jo pitkän aikaa kohti paikattomuutta. Internetin aikakaudella ei ole enää väliä, missä ihminen asuu.
– Vielä kymmenen vuotta sitten Hesarin kirjallisuuskriitikko olisi itsestäänselvästi ollut helsinkiläinen. Nyt minä voin kirjoittaa arvosteluja täältä käsin.
Erityisen pahalta Mäkelästä tuntuu se, että suomalainen media on lähtenyt niin voimakkaasti mukaan keskittämispuheisiin. Kyse on hänen mielestään suoranaisesta agendasta, jota ylläpitävät ”punavihreät toimittajat”.
Kaikkein vaikeinta Mäkelästä on sulattaa sitä, että verovaroin kustannettu Yle on isolla volyymilla touhussa mukana.
– Ihmettelen, miten punavihreät ovat onnistuneet saamaan omat intressinsä niin voimakkaasti läpi. He määrittävät tällä hetkellä Suomessa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Median ohella punavihreys on vallannut myös kulttuurikentän, Mäkelä näkee.
Hän pitää vaarallisena sitä, jos päättäjille syntyy mielikuva, että taide on sama asia kuin kalliolainen punavihreys.
– Siitä seuraa pian ajatus, että kulttuurilta voi aivan hyvin ottaa rahat pois, koska taide suuntautuu vain yhden suunnan edustajaksi. Se ei tiedä hyvää kenellekään.
– Kyse on syvästä pettymyksestä, sanoo puoliso Helmi Järviluoma-Mäkelä samalla, kun asettelee pöytään aitoja pohjoiskarjalaisia karjalanpiirakoita.
Professorina ja kulttuurintutkijana työskentelevä Järviluoma-Mäkelä luonnehtii itseään punavihreäksi feministiksi.
– Ennen kuin tunsin Mattia, pidin häntä lehtijuttujen perusteella täysin konservatiivisena, mutta hän olikin fiksu ja itseironinen kaveri. Keskustelemme paljon, hän sanoo.
Mutta mihin Matti Mäkelä on pettynyt?
Kirjailija nojaa kättä poskeaan vasten ja miettii.
– On todella kummallista katsoa, kun Osmo Soininvaara esittää vakavissaan bulevardeja Helsinkiin. On tultu todella kauas siitä biodynaamisia tiloja kannattavasta vihreästä liikkeestä, mitä se joskus oli, hän vastaa lopulta.
Mäkelän mukaan vihreiltä löytyy paljon ajatuksia, joita hän voisi kannattaa. Hän ei voi kuitenkaan mitenkään käsittää sitä, miten ympäristöpuolue etääntyy yhä kauemmaksi ja kauemmaksi luonnosta.
– Ei se ole mitään vihreyttä, että asutaan kaupungissa ja viljellään kivitalojen katoilla jotain ruukkupuutarhoja.
Isona ongelmana Mäkelä näkee myös vihreiden kaikkitietävyyden. Sitä ei tahtoisi millään jaksaa kuunnella.
– Tarja Cronberg oli viimeinen aito vihreä, jolla oli kosketus luontoon. Sen jälkeen kaikki merkittävät vihreät ovat asuneet Helsingissä. Touko Aalto on Jyväskylästä, mutta ei hänkään miltään luontovihreältä vaikuta.
Kepulainen änkyrä ja kepulainen huru-ukko. Sellaisia määreitä on sälytetty Mäkelän itsensä niskaan.
Niistä hän ei jaksa välittää. Mutta mikä onkaan hänen suhteensa keskustaan?
Mäkelä ei omista puolueen jäsenkirjaa. Hän on ollut kerran puolueen ehdokkaana Joensuun kaupunginvaltuustoon sekä istunut puolueen edustajana kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
Hän haluaa kuitenkin pitää puolueeseen tiettyä etäisyyttä, ettei menetä kirjailijan vapauttaan sanoa ja kirjoittaa mitä mieli tekee.
Mäkelä kuitenkin myöntää, että keskustan arvot, kuten pienomistajuus, pienyrittäjyys sekä hyvinvointiyhteiskunnasta ja köyhistä huolehtiminen osuvat häntä lähelle.
– Ja kyllähän keskusta on ainoa poliittinen toimija, joka edes jollain tavalla näkee täällä asuvat ihmiset.
Vaarana kuitenkin on, että keskustakin unohtaa heidät, Mäkelä näkee.
– En tarkoita maanviljelijöitä, vaan niitä muita ihmisiä, jotka asuvat maalla. Heitä ei muisteta.
Mäkelän mielestä keskustassa korostuu vain joko kaupunkeihin mukautuminen tai sitten MTK:lainen maanviljelysmaaseudun puolustaminen.
– Jos keskusta käyttäisi kerrankin näyttävästi sanaa kylä, aktivoisi se ihmisiä paljon. Silloin puolueesta voisi tulla rakentava ryhmä julkisuutta hallitsevien punavihreiden ja äärioikeiston väliin.
Jos keskusta käyttäisi kerrankin näyttävästi sanaa kylä, aktivoisi se ihmisiä paljon.
Matti Mäkelä
Moni muistaa Mäkelän myös kohuja herättäneistä kirjoistaan ja esseistään menneinä vuosina.
Osaa hänen teoksistaan on pidetty sovinistisina ja naista alentavina. Ja rajuja muutamat Mäkelän kirjat ovatkin, siitä ei pääse mihinkään. Näinä me too -kampanjan aikoina ne herättävät erityisen paljon kysymyksiä.
Mitä Mäkelä oikein ajattelee sukupuolten tasa-arvosta?
Hän huokaa ja katsoo ulos.
– Olen tasa-arvoisen kasvatuksen tuote. En voisi suhtautua aiheeseen millään muulla kuin lämmöllä. Kannatan sukupuolten tasa-arvoa ehdottomasti.
Mäkelä kokee, että hänen teoksiaan on tahallisesti luettu kuin piru raamattua.
– Minulle ovat toimittajat soitelleet, että mitä mieltä olet polygamiasta, kun sinullahan on ollut kaksi vaimoakin. Sellainen on pöyristyttävää.
Mäkelä viittaa teokseensa Kaksi vaimoa, jossa hänen omien sanojensa mukaan kuvataan sellaisen tilanteen aiheuttamia tunteita, jossa naimisissa oleva mies on suhteessa toisen naisen kanssa.
– Olen itse joutunut semmoiseen elämäntilanteeseen. Se oli uskovaisen kodin pojalle hyvin raskasta aikaa. Miksi en saisi käsitellä sitä taiteessani? Sellaista kuitenkin tapahtuu koko ajan ihmisille.
Me too -kampanjaa Mäkelä pitää hyvänä ja tervetulleena. Tilanne on hänen mukaansa lähtenyt kuitenkin osittain lapasesta.
– Soisin, että tilanne etenisi lainsäädännön kautta. Nyt ihmisiä teilataan julkisesti ilman laillista oikeudenkäyntiä kuin noitavainoissa ikään.
Helmi Järviluoma-Mäkelä tulee Taika-koiran kanssa lenkiltä. Mäkelä antaa koiralleen kunnon rapsutukset.
Pariskunnalla on lapsia ja lastenlapsia aiemmista liitoistaan. He vievät nykyään ison osan ajasta.
– Siksi meillä on näin iso talokin, että he kaikki mahtuvat tänne, Mäkelä naurahtaa.
Arkitöinään hän valmistelee omia muistelmiaan. Ne on tarkoitus julkaista syksyllä 2019.
Maaseutua puolustavien kirjoitustensa tehtailua Mäkelä aikoo myös edelleen jatkaa.
Eikö hän väsy koskaan siihen teemaan?
– Melkoinen asiaansa uskova ideologi tässä saakin olla, että jaksaa. Mutta minulle on niin tärkeää kaikki se, mitä täällä maalla on. Näen, että tämä on ihmiselle parempi paikka asua ja elää. Siksi jaksan.