Kiovan länsipuolella Andriivkan kylässä eletään edelleen painajaista – "Tämän kaiken jälkeen elät, mutta sielusi on kuollut"
Narsissit kukkivat tuhoutuneiden talojen pihoilla. Osasta taloja venäläisten pommit ovat vieneet katot, osasta on jäljellä vain muutama seinä, joistain ei sitäkään. Joillain tonteilla rakennuksista on muistuttamassa enää savupiiput.
Kultakoristeiset rautaportit seisovat yhä jykevästi ja kertovat siitä, että taloista on pidetty huolta.
Makarivin leipäkaupasta on jäljellä raunio. Sen portailla Tetiana Koronik, 70, myy juustoa, maitoa ja smetanaa. Koronik asuu läheisessä Andriivkassa, joka myös jäi venäläisen tuhokoneiston jalkoihin.
– Meidän kylämme on pommitettu pahasti. Monta ihmistä on surmattu.
Koronikin mukaan kylässä teloitettiin kolme nuorta miestä. Heidän kätensä oli sidottu selän taakse, ja heitä oli ammuttu jalkoihin ja takaraivoon, hän kertoo.
– Heitä ei ammuttu, koska heiltä löydettiin aseita tai koska he tekivät vastarintaa, vaan koska heillä oli älypuhelimet.
Koronik murtuu kyyneliin.
– Venäläiset olivat hyvin julmia. Heitä ei voi kutsua ihmisiksi, ei edes eläimiksi. He ovat hirviöitä. He tekivät sellaista, mitä ei voi edes kuvailla.
Koronikin mukaan venäläiset eivät antaneet haudata ruumiita, vaan ne olivat kadulla muutaman päivän ajan. Naapurit raahasivat salaa ruumiit läheiseen puutarhaan ja hautasivat sinne. Sittemmin ruumiit on kaivettu ylös ja tunnistettu, Koronik kertoo.
– Sen jälkeen me hautasimme ne hautausmaalle.
Koronik kertoo, että Venäjän hyökkäyksen alettua hän ja hänen miehensä jäivät Andriivkaan koko ajaksi. He antoivat autonsa pojalleen, joka lähti perheensä kanssa turvaan.
– Me jäimme kotiin, koska meillä on viisi lehmää. Emme voineet lähteä pois, emme voineet häätää eläimiä pelloille. Olemme pitäneet huolta niistä ja vieneet niitä piiloon navettaan.
Kun sotilaat saapuivat, Koronik meni miehensä kanssa piiloon kellariin. Sotilaat olivat hänen mukaansa 18- tai 19-vuotiaita. Hän kuvailee heitä epäkohteliaiksi ja epäsivistyneiksi.
– Venäläiset kulkivat talosta taloon, ryöstivät kaiken, jopa sukkia ja alusvaatteita, likapyykistäkin.
Koronikin mukaan venäläiset haukkuivat häntä ja hänen miestään fasisteiksi ja ehdottivat, että veisivät heidät Venäjän Rostoviin ja antaisivat heille sieltä tontin.
– Sanoin, että sinä lähdet takaisin Venäjälle, otat oman äitisi ja annat hänelle tontin.
Kyynelten lomassa Koronik myy asiakkaille maitopulloja, annostelee smetanaa ja antaa juustosta maistiaisia.
– En tiedä, mitä voin enää sanoa. Tämän kaiken jälkeen elät, mutta sielusi on kuollut, etkä tiedä, milloin se elpyy.
Koronikin lisäksi torialueella on muitakin ruoanmyyjiä. Metallisissa vannoissa sätkii eläviä kaloja, useammalta kojulta myydään lihaa. On vihannessäilykkeitä, siemeniä ja hansikkaita.
Toria reunustavien rakennusten seinustoille on kerääntynyt kulkukoiria. Toiset nukkuvat sikeästi kerällä ja toiset seurailevat torin tapahtumia.
Kojujen välillä jolkottelee ruskea-valkoinen husky. Sillä on kaulapanta, mikä erottaa sen kulkukoirista. Pitkään toviin kukaan ei näytä kutsuvan sitä, ja se jää sateeseen istumaan.
Kojunpitäjän mukaan husky on torilla uusi näky. Ilmeisesti sen omistaja pakeni kiireessä venäläisiä tai kuoli miehityksessä.
Koronikin kotikylään Andriivkaan ajaa Makarivin torilta normaaliaikana noin vartin. Nyt matka pitää ajaa hiljempaa muun muassa tien pintaan tulleiden kuoppien takia.
Kylä on lohduton näky. Tuhoutuneita ja palaneita taloja on toisensa jälkeen. Tienlaitaan on koottu venäläisiltä jääneitä ammuksia.
”Ihmisiä” ja ”lapsia” -tekstit porteissa eivät ole suojelleet talojen asukkaita sotilaiden tulelta. Osaan portteja on nyt kirjoitettu varoitus mahdollisista miinoista.
Selviytyjille ja palaajille on kadulla tarjolla ruoka-apua. Yksi vapaaehtoisista tavoittaa tienlaidassa vanhan miehen ja viittoo tämän autolleen. Takakontti on täytetty aiemmin supermarketissa. Mies ilmeisesti vitsailee, sillä hän ja muut nauravat. Hän sanoo tarvitsevansa ainoastaan parranajovälineet.
Vähän matkan päässä Olga, 42, raivaa talon pihaa ja sanoo ensin, ettei halua puhua toimittajalle. Sitten hän kuitenkin alkaa puhua. Hän kertoo, että venäläisten hyökkäyksen alettua hänen poikansa lähti puolustamaan Kiovaa. Poika on Olgan mukaan 99 prosentin varmuudella kuollut.
Olga osoittaa viereisiä rakennuksia ja kertoo, että venäläiset sotilaat käyttivät hänen ja naapurin taloa ammusvarastoina ja viettivät pihoilla aikaa.
Etupihalle on raahattu pöytäfutis, jonka kahva sojottaa vääntyneenä. Pelin päällä on hajonnut älypuhelin ja Aiwa-merkkinen kasettimankka. Olga sanoo, että venäläiset sotilaat pelasivat pöytäfutiksella ”Venäjä vastaan Ukraina” -peliä.