Kieltolain alkamisesta 100 vuotta – laki otettiin vastaan tuhdeilla juomingeilla

– Tätä lakia on kansamme laajoissa kerroksissa hartaasti odotettu ja sen voimaan-astumista on sen vuoksi pidettävä merkkitapahtumana. Onko tämä laki edistävä raittiutta siinä määrin kuin on toivottu, sen osoittaa tulevaisuus.

Näin Helsingin Sanomat kirjoitti 1. kesäkuuta 1919, kun kieltolaki oli juuri astunut voimaan.

Raittiusliike oli ajanut lakia jo pitkään, ja sen toteutuminen oli kannattajille suuri askel siveyden ja sivistyksen tiellä.

– Kun kieltolaki nyt monien vaikeuksien perästä tänään astuu voimaan, on siihen suhtauduttava niin kuin lailliseen lakiin ainakin, jotta se tulisi tuottamaan kansallemme siltä odotettua siveellistä ja taloudellista hyötyä, Helsingin Sanomat patistaa kirjoituksensa päätteeksi.

Toiveet siveydestä alkoivat rakoilla välittömästi.

Uusi laki otettiin monissa kaupungeissa vastaan viinanhuuruisilla juhlilla.

Kansan Sana -lehti kirjoitti Tampereen kieltolakijuhlista kesäkuun ensimmäisenä 1919:

– Väkijuomia näytti olevan kaupungissa viime lauantain vastaisena yönä runsaasti, sillä pidempään aikaan ei tiedetä sellaista humalaisten tulvaa olleen liikkeellä.

Uutta lakia pidettiin outona, eikä sitä kunnioitettu kovinkaan kuuliaisesti.

–  Tavallinen kansa ei pitänyt kieltolakirikoksia oikeina rikoksina, Tampereen yliopiston tutkija Jarmo Peltola sanoo.

Poliisi oli kieltolain rikkomuksista hyvin tietoinen, mutta resurssit eivät riittäneet tarpeeksi tiukkaan valvontaan.

Rikoksia katsottiin joskus läpi sormien, ja reikäinen lainvalvonta herätti Peltolan mukaan epäilyjä korruptiosta.

Janoinen kansa keksi monia keinoja alkoholin hankkimiseen.

– Pirtu oli perustavaraa, jota ihmiset hankkivat ja laimensivat yhteiskuntaluokasta riippumatta. Yläluokka hankki lisäksi esimerkiksi konjakkia ja viiniä ulkomailta, Peltola kertoo.

Pääosin viina liikkui maanteitä pitkin, mutta trokarit hyödynsivät myös rautatieverkostoa.

Kiinnijäämisen välttämiseksi salakuljettajat laittoivat konjakilla täytetyn matka-arkun yksinään junaan, josta trokauskumppani kävi hakemassa lastin päätepysäkillä.

Pirtuveneet seilasivat pitkin Suomen rannikkoa ja kuljettivat alkoholia ulkomailta. Jos vene todettiin poliisiratsiassa alkoholirikoksen apuvälineeksi, se siirtyi valtion omistukseen.

Sama koski alkoholia kuljettaneita autoja. Poliisi sai näin käyttöönsä enemmän kulkuvälineitä kieltolain rikkojien jahtaamiseen.

Lopulta ajojahti kävi liian raskaaksi paitsi poliisille myös kansalle.

Moni kieltolain kannattajakin totesi lopulta täyskiellon haitat hyötyjä suuremmiksi, ja kieltolaki kumottiin kansanäänestyksen jälkeen 5. huhtikuuta vuonna 1932.

Alkoholin käyttö ja myyminen pysyivät vahvasti säädeltyinä vielä kieltolain päätyttyä. Peltolan mielestä kieltolain kaiku kuuluu kulttuurissamme yhä.

Hän nostaa esimerkiksi alkoholipoliittisen keskustelun silloin, kun vahvempia alkoholijuomia suunniteltiin tuotavan ruokakauppojen hyllyille.

– Jostain syystä suomalaisten poliitikkojen on aina ollut vaikea uskoa, että kansamme pystyisi juomaan sivistyneesti, Peltola toteaa.