Keskustanuorten Markkanen: Meidän tehtävä ei ole taputella puoluetta selkään – Järjestön kannanotot saivat arvostelua radikaaliudesta
Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen vaati puoluekokouksen yleiskeskustelun puheenvuorossaan erilaisten mielipiteiden kunnioittamista puolueen sisällä.
Markkanen kertoi saaneensa keskustanuorten puoluekokouskannanottojen julkaisemisen jälkeen palautetta, että nuorisojärjestö on liian radikaali.
Keskustanuoret vaatii muun muassa turpeen energiapoltosta luopumista ja uskonnonopetuksen muuttamista yhteiseksi katsomusaineeksi. Tarkemmin keskustanuorten puoluekokousaloitteista voit lukea täältä.
Markkasen mukaan arvostelu osoittaa, ettei keskustassa osata aina keskustella, vaikka tuhansien ihmisten puolueeseen mahtuukin runsaasti erilaisia mielipiteitä.
– Ei keskustanuorten tehtävä ole taputella puoluetta selkään, vaan tuoda kunkin aikakauden nuorten näkemyksiä esiin, Markkanen linjasi.
Hän korosti itse oppineensa elämästä eniten silloin, kun on joutunut vaihtamaan mielipidettä.
Toisten ihmisten todellisuuden ymmärtämistä hän edellytti myös muilta keskustalaisilta. Se kuuluu hänen mielestään politiikkaan.
– Koittakaa tottua siihen, että nuorisojärjestö esittää jatkossakin kylmää tai kuumaa, muttei kädenlämpöistä, Markkanen päätti.
Keskustanuorten varapuheenjohtaja Henna Takatalo kertoi omassa puheenvuorossaan seuranneensa hämmentyneenä järjestön kannanotoista syntynyttä keskustelua.
Takatalon mukaan juhlapuheissa puhutaan kyllä, että nuoriin luotetaan, mutta totuus on toinen.
– Nuorten tehtävä on nimenomaan haastaa nykyistä ajattelua. Entä jos olemmekin oikeassa? Entä jos keskustan kannatus lähtee nousuun sillä, että uskallamme tarttua vaikeisiin asioihin rohkeasti? Haluamme vaikuttaa asioihin nyt. Jokaiselle tekee hyvää saada ravisteltua omaa ajattelutapaansa ja se tekee hyvää myös keskustalaisille, Takatalo sanoi.