Keskustan varapuheenjohtajat HS:ssä: "Maakuntauudistus siirtää Suomen Bulgarian ja Slovenian viiteryhmästä kohti modernia länsimaista yhteiskuntaa"
Maakuntauudistus on moderni eurooppalainen tapa järjestää kuntien ja valtion välissä oleva hallinto, väittävät keskustan varapuheenjohtajat, kansanedustajat Antti Kurvinen ja Katri Kulmuni Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
Kurvisen ja Kulmunin mukaan maakuntahallinto järkeistää ja tekee kansanvaltaiseksi Suomen nykyisellään sekavan ja byrokraattisen väliportaan hallinnon.
– Valtaosassa Eurooppaa on päädytty samansuuntaiseen ratkaisuun. Aito väliportaan hallinto puuttuu Suomen lisäksi lähinnä Balkanin ja Baltian maista sekä Luxemburgista ja Islannista. Maakuntauudistuksen seurauksena siirrymmekin Bulgarian ja Slovenian viiteryhmästä kohti modernia länsimaista yhteiskuntaa.

Keskustan varapuheenjohtajat vastaavat kirjoituksellaan muun muassa Helsingin pormestariksi valitun Jan Vapaavuoren (kok.) kritiikkiin uudistusta kohtaan.
– Maakuntauudistus on väline, jolla hallituspuolueet keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus aukaisevat sote-solmun. Tähän eivät kyenneet hallitukset, joissa uudistusta kritisoiva Jan Vapaavuori, Kulmuni ja Kurvinen kuittaavat.
Kaksikko uskoo, että maakuntauudistus on sote-ratkaisu, joka ei törmää perustuslakiin viime vaalikauden yritysten tapaan.
– Peruspalvelujen ja perustuslain kannalta onnettomat suurkuntahankkeet sekä isäntä-renkikuntamallit ovat oikeassa paikassaan, historian roskatynnyrissä. Tämä täytyy jokaisen jo hyväksyä, vaikka näitä malleja olisi viime vaalikaudella kuinka voimakkaasti ollut ajamassa.
– Niin sote-palveluihin kuin muihinkin maakunnallisiin kysymyksiin voi vastedes vaikuttaa suoraan maakuntavaaleissa. Kansan ote vahvistuu. Tätä otetta on voimistettava myös tulevilla vaalikausilla, Kulmuni ja Kurvinen kirjoittavat.
Soten lisäksi maakunnille siirtyy muitakin tehtäviä. Keskustajohtajat kuitenkin tyrmäävät väitteen, jonka mukaan kaupungeilta poistuisi uudistuksen myötä mahdollisuus vaikuttaa elinkeinopolitiikkaansa.
– Toisin kuin on väitetty, kasvupalvelulaki ei siirrä kuntien vaan nimenomaan valtion tehtäviä maakunnille.
– Isoja osia väliportaan hallinnostamme siirtyy valtiolta maakuntien käsiin. Ely-keskusten, te-toimistojen ja maakuntien liittojen tehtävät siirtyvät maakunnille.
Kulmunin ja Kurvisen mukaan kaupunkien ja kuntien merkitys on vastedeskin suuri, sillä esimerkiksi kouluista, päivähoidosta, liikunnasta, kulttuuripalveluista, asuntopolitiikasta ja kaavoituksesta vastuu on yhä kunnissa.
– Mitä lähempänä ihmistä näistä tärkeistä asioista päätetään, sen parempi, keskustajohtajat kirjoittavat.