Keskustan Sirkiä ja Kärnä puolustavat petoeläinten kannanhoidollista metsästystä

Petoeläimet

Niin Keskustanuorten EU-vaaliehdokas Anna Sirkiä kuin entinen kansanedustaja Mikko Kärnä ovat tahoillaan reagoineet EU-komission esittämiin luontodirektiivin ohjeasiakirjan tiukennuksiin.

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi keskiviikkona, että Euroopan komissio on tehnyt esityksen luontodirektiivin tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän ohjeasiakirjan päivittämiseksi.

Tiukasti suojeltujen lajien, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästyskäytäntöihin esitetään rajoituksia ja sudelle esitetään kokonaan uutta liitettä.

– Esityksestä voi pahimmillaan seurata se, että karhun ja ilveksen metsästys loppuu Suomessa, arvioivat Sirkiä ja Kärnä.

Jatkossa saisi poistaa ainoastaan haittayksilön.

– Tämä on erittäin ongelmallista esimerkiksi siksi, että kannanhoidollisella metsästyksellä on saatu erittäin hyviä tuloksia aikaan, kun kannanhoitosuunnitelmien tekoon osallistuu laajasti edustajia niin luonnonsuojelijoiden kuin metsästäjienkin joukosta ja yhteisymmärrystä ja yhteistyötä on voitu rakentaa, kirjoittaa Anna Sirkiä Uuden Suomen blogissaan.

– Tällä on turvattu myös kannan elinvoimaisuus ja paikallisten mielenrauha, hän sanoo.

Sirkiä on aiemminkin puhunut sen puolesta, että susi siirrettäisiin Suomen koko alueella luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien liitteestä IV liitteeseen V, missä se on myös Baltiaa ja Suomen poronhoitoaluetta koskien.

– Euroopan unionin tuomioistuimessa on parhaillaan ratkaistavana Suomen suden rauhoitusta koskeva asia, jonka ennakkoratkaisua odotetaan vasta 2019 syksyllä. Tämän komission ohjeistuksen kommentointiin pitää ehdottomasti saada lisäaikaa. Komission tulisi myös kunnioittaa demokraattista järjestelmää ja odottaa tuomioistuimen päätöstä.

– Luontodirektiivi tarvitsee joustoja, ei tiukennuksia, Sirkiä linjaa.

Mikko Kärnän mielestä esitys on järjen vastainen ja se tulee menemään läpi vain hänen ”kuolleen ruumiinsa yli”.

– Ei voi kuin hämmästellä, mitä metsästäjäksi itseään väittävä kokoomuskomissaari Jyrki Katainen oikein puuhastelee, mutta pihaustakaan suomalaisten metsästäjien puolesta ei ole kuulunut. Ei pihaustakaan.

Kärnä arvelee blogissaan, että Suomen vihreät nyt ”hypähtelevät puoluetoimistollaan innosta”, onhan vastaava esitys kirjattu heidän ohjelmaansa.

Kärnän mielestä Suomen on välttämätöntä jatkaa karhun, ilveksen ja ahman kannanhoidollista metsästystä, joka on täällä eettisesti kestävällä pohjalla. Suden kannanhoidollinen metsästys taas on hänen mielestään käynnistettävä viipymättä uudelleen.